TALENT Keski-Uusimaa - Äänestyssunnuntai!!

Share |

Sunnuntai 28.10.2012 klo 1.21 - Eeva Karvinen


Yhä uudelleen  ja uudelleen saa tassitaidoton ’puutarhatonttu’ Risto Matti Ratia jatkaa Tanssii tähtien kanssa-kilpailussa – kansan äänillä! Mikä voima tuolla äänestämisellä onkaan. Mutta kun jotain halutaan, on kaikki mahdollista. Niin nytkin, kun äänestetään politiikan talenteimmat valtuustoihin.

Tänä sunnuntaina on mahdollisuus rikkoa ennätyksiä. Ylen vaalipaneelissa puolueiden puheenjohtajat arvelivat meidän äänestävän välttävästi, jotain max 65 %:n luokkaa, useimmat alle sen. Siis tietävät jo etukäteen? Ja meidänkö käyttäytyminen olisi ennakolta määrättävissä - suomalaisen? Että reilu kolmannes jäisi kotiin, pah.

Jos puutarhatonttu on äänestämisen ansiosta parketilla joka sunnuntai, löytyy tästäkin tuvasta potkua. Sen vannon. Varmasti lähdetään äänestämään, satoi tai paistoi, kolotti lonkkaa tai itse aiheutetusti päätä. Varmasti raapustan numeron paperiin ja tuon ääneni esille. On se semmoinen Voice of Finland, että sitä kannattaa kuunnella. Minun ääneni, vähänkö siitä voi olla ylpeä!

Kysyvät sitä silloin, kun on tosi kysymyksessä. Nyt on. Haluavat tietää, mitä ajattelen. Ja miksi en ajattelisi, kun on peruskoulut käyty ja neuvolatarkastukset tehty. Ammattiin, lukioon ja yliopistoonkin mahdollisuus. Vapaasti saa valita, mihin menee ja mitä ajattelee. Asfalttiteillä kävellä ja lämpimissä huoneissa tuumiskella. Rahaakin yrittävät antaa yhteisestä pussista, kun ei työhön pääse tai sairaus iskee.

On siinä hommaa, monesta asiasta niiden päättää. Hyvän elämänhän ne on sittenkin rakentaneet tänne kylälle –poliitikot. Tärkeä sakki se on. Siksi kysyvät minulta, kenet siihen porukkaan valtuuttaisin. On se kyllä hieno maa, missä jokaisen ääntä halutaan kuulla. Kun muistaisi arvostaa sitä joka päivä, sotaveteraaneja -  ja nuoria - , jotka tekisivät saman, jos pakko olisi. Onneksi ei ole. Kyllä sitä jokainen on sen verran elämää nähnyt, että osaa oman ehdokkaan valita. Ja onpahan neljäksi vuodeksi seuraamista, miten äijän tai emännän käy. Toiselle kierrokselle en sitten äänestä, jos ei pidä, mitä lupaa.

Eeva Karvinen
Keskusta, sit.

Avainsanat: kuntavaalit, äänestäminen


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini