Eeva Karvinen: Tarveselvitys Yhdistysten talosta Keravalle

Share |

Torstai 15.12.2016


Varavaltuutettu Eeva Karvinen
Keskusta–RKP:n valtuustoryhmä

Karvinen_Eeva_small.jpg

VALTUUSTOALOITE                                                                            
Kerava 12.12.2016

Aihe: Tarveselvitys Yhdistysten talosta Keravalle

Kolmannen sektorin merkitys tulee uudenlaisen kunnan myötä korostumaan. Yhdistysten ja seurojen kantoja asioiden eteenpäin viemiseksi tullaan kyselemään yhä enenevässä määrin ja kolmas sektori tulee olemaan merkittävä toimija kunnassa jopa palvelujen tuotannossa. Ennen kaikkea nuo yhdistykset ja seurat ovat suuressa roolissa yhteisöllisyyden rakentamisessa. Kaikki tämä toiminta vaatii fyysisiä tiloja toteutuakseen. Paikkoja, jossa yhdistykset voivat kokoontua kokouksiinsa, järjestää tilaisuuksia tai missä yhdistysten ja seurojen jäsenet voivat arkipäiväisesti vaihtaa ajatuksia ja näin viedä taas kappaleen matkaa keravalaista hyvinvointia eteenpäin.

Virkailijoiden talo Aleksis Kiventie 6:ssa ei ole yrityksistä huolimatta mennyt kaupaksi. Ehkäpä tästä talosta voisi tehdä Yhdistysten talon. Toreilla ja turuilla keskusteltaessa, yhdistysaktiivien taholta, tulee jatkuvasti esiin toive kokoontumistiloista, varsinkin päiväsaikaan. Lisäksi tilojen on toivottu sijaitsevan keskustassa, jonne varsinkin ikäihmisten on helppo tulla. Toive tuli ilmi myös Kaikkien Kerava -tapahtumassa, jossa Keskustan paikallisyhdistys kyseli keravalaisten toiveita kaupungin kehittämiseksi.

Usein toivotaan varsinkin kahvilatyyppistä paikkaa, jossa voidaan kokoontua omalla porukalla tai tutustua myös yhdistysten ”ylittävästi” muihin kaupunkilaisiin aktiiveihin tai sellaisiksi haluaviin. Keskustelussa somessa on tullut esiin, että Virkailijoiden taloa voitaisiin käyttää myös nuorten tarpeisiin, esim. työpajatoimintaan. Yhdistystalo ei sulje pois tätä vaihtoehtoa.

Me, tämän valtuustoaloitteen allekirjoittajat ehdotamme, että kaupunki laatii tarveselvityksen yhdistysten ja seurojen tarpeesta saada kokoontumistiloiksi oma talo, nuorten tarvetta unohtamatta. Tarveselvityksen voisi laatia esim. Vapari ja Tekniikan liikelaitos. Tässä yhteydessä ehdotetaan selvitettäväksi sopeutuisiko Aleksis Kiventie 6:n ns. Virkailijoiden talo kyseiseen käyttöön. Jos talo ei sovellu Yhdistystalon käyttöön, pyydämme, että kaupunki osoittaa toisen vaihtoehdon talolle, mikäli tarveselvityksen mukaan sellainen tarvitaan.

Keravalla 12.12.2016

Eeva Karvinen
ja 19 muuta allekirjoittajaa

 

Avainsanat: Kerava, Yhdistysten talo, Virkailijoiden talo, kolmas sektori, yhdistystoiminta, kuntauudistus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini