Eeva Karvinen: Nyt ylös sieltä sohvalta ja äänestämään

Share |

Sunnuntai 2.4.2017 klo 11.56


Vaalit_2017_henkilokohtaiset_some_eeva.jpgEnnakkoäänestystä on mennyt vasta muutama päivä, mutta media tietää, että äänestysprosentti jää alhaiseksi. (!?) Peli on pelattu ennen kuin kiekko on tippunut jäähän. Ruokitaan vaan mielialaa, että en minä kun ei näköjään muutkaan.

Pötyä. Nyt töihin. Ensimmäiseksi toimittajien on syytä katsoa peiliin ja hyljätä kaikki pienimmätkin mieleen tulevat juttuaiheet, jotka ruokkivat passiivisuutta. Intoa kirjoituksiin ja puheisiin. Hyvä kiertää.

Millä nuoret äänestämään? Jos ei nuoret tule vaaliuurnan luo, on vaaliuurnan mentävä nuorten luo. Jokaisesta oppilaitoksesta löytyy pöytä ja tuoli, jossa vaalivirkailija voi olla. Vaalit siis jalkautumaan. Ennakkoäänestys voidaan toteuttaa lukioissa, amiksissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Mikä malli ykkös- ja kakkoskurssilaisille lukiossa ja amiksissa, kun aikuiset 18-vuotiaat saavat äänestää. Sitä kannattaa odotella. Nuorisovaltuustovaaleissakin innokkuus on kova, kyllä se tarttuu kunta- ja eduskuntavaaleihinkin. Homma on hoidettu yhden aamupäivän aikana. Näihin vaaleihin tämä oppilaitoksissa äänestäminen ei enää ennätä, mutta vaaleja tulee, joten Keskusvaalilautakunnat laittakaa idea kypsymään.

Miksi vaalipäivä on niin tylsä? Riemua liikenteeseen. Järjestetään ystävien kesken Vaalibrunssi. Laiskimmat voivat tilata pizzaa ja limua, mutta ollaan yhdessä. Pidetään kaupungeissa ja kylissä Vaalifestareita. Vaalipaikalta voisi saada kupongin, jolla todistaa käyneensä äänestämässä. Paikalliset yrittäjät antavat kuponkia vastaan yrityksensä tuotteen - jopa lasin kuohuvaa. (Täytyy tietty säätää vaalipäivän ajaksi alkopoikkeuslaki..?). Nyt varmaan vedotaan jostain 1600-luvulta peräisin olevaan vaalirauhaan. Haloo, pitäiskö jo päivittää tilanne.

Nämä ovat vain ideoita. Kaikkea voitaisiin keksiä lisää. Veikkaan, että yhteisöllisyyden tunne on kuitenkin se, jonka pohjalle päivän houkuttelevuutta kannattaisi rakentaa.

Mitä näissä vaaleissa voisi vielä tehdä?

-Pyytää kaverin tai naapurin mukaan. Ai ei ole autoa? No, mä vien. Käydään sitten kahvilla.
-Luvata täysi-ikäisille lapsille, että ne saa pitää (tietyin varauksin..) bileet kotona, jos äänestävät
-Luvata tehdä nuoren edestä (kohtuuden nimissä) hänen vuoronsa kotitöitä
(Kaksi edellistä ei täytä vielä korruption tunnusmerkkejä)
JNE, JNE, JNE

Minulla on vain yksi pää keksiä ideoita, mutta suomalaisia ideanikkareita on muurahaispesällinen. Nyt tekemään töitä hyvän tulevaisuuden eteen. Vai halutaanko Brexitiä, Trumpia, oikeistopopulismia? Ne kaikki syntyvät pienellä äänestysprosentilla! Sitä paitsi, kun äänestät, saat hyvällä omallatunnolla haukkua politiikkoja seuraavat neljä vuotta.

Siitä kiekosta. Suomen Leijonilla ei ole varaa hävitä peliäkään ennen matsin alkua. Ja mihin se asenne on johtanut.

Eeva Karvinen
Kuntavaaliehdokas
Keskusta (133)
Kerava

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 2.4.2017


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini