Eeva Karvinen: Palveluvalikoimaan pyörätuoli

Share |

Maanantai 8.5.2017 klo 22:42


Karvinen_Eeva_small.jpgIhminen ei ymmärrä, ennen kuin nakki napsahtaa omalle kohdalle. Mursin nilkkani ja seuraavat kuusi viikkoa köpötellään kyynärsauvoilla. Tuttu tarina monelle. Sitä, mitä en ymmärtänyt, on että liikkuminen ja asioiden toimittaminen kaupungilla on niin vaikeaa.

Ymmärrän nyt pikkuisen enemmän huonosti kulkevia vanhuksia, ja miten ärsyttävää mahtaakaan olla niillä, jotka tietävät joutuvansa kulkemaan sauvoilla tai linkkaamaan koko elämänsä. Oma lukunsa on tietysti ne, jotka ovat vaikeasti vammautuneita, mutta kirjoitukseni koskee nyt meitä sauvoilla könkkääviä, tai muuten heikosti liikkuvia ihmisiä.

Minulla oli kokous Keravan lukiolla, joka on hyvinkin esteetön tila liikkumiseen. Tulin taksilla ovelle, mutta kauhistuksekseni aulassa tajusin, että kokoustilaan on kuljettava ison ruokalan läpi ja vielä lisäksi jonkin matkaa käytävää pitkin. Lähdin taapertamaan matkaa ja olin hikisenä perillä kymmenen minuuttia myöhemmin. Jos ovella olisi ollut pyörätuoli, jonka olisin voinut napata alleni, olisin voinut kelata paikalle pika pikaa ilman suihkun tarvetta.

Toivoisin, että kaupungin julkisiin tiloihin sekä tavarataloihin, ravintoloihin ja kaikkiin niihin asiointipaikkoihin, joissa pyörätuolilla voi liikkua, hankittaisiin sellainen. Esimerkiksi kahviloissa ja ravintoloissa on jo automaattina lasten syöttötuoli, miksi ei voisi olla pyörätuolia. Nykyisin ne käsittääkseni taittuvat kokoon, joten varmasti mahtuisivat roikkumaan jossakin seinällä. Tämä olisi palvelua, joka helpottaisi sekä huonokuntoisia että meitä väliaikaisesti poissa pelistä olevia. Se mahdollistaisi kaupassa käynnin, tilaisuuksiin ja kokouksiin pääsemisen, ja lisäisi ylipäätään tietoisuutta siitä, että uskaltaa lähteä ulos.

Omasta puolestani vielä pahoittelut, että ymmärrän asian vasta nyt. Olen ollut luottamustoimessa Keravan Tekniikan liikelaitoksen johtokunnassa. Enpä älynnyt ajaa tätä asiaa ajaa sitä kautta. Nyt toivon, että joku olisi vinkannut minulle asiasta. Kaupunki voi toisaalta tehdä asialle jotain vain omissa tiloissa. Toivon, että alueen palvelualan yrittäjät miettisitte pyörätuolin tarvetta omassa yrityksessänne.

Eeva Karvinen
Varavaltuutettu (kesk.)
Kerava


Kommentit

11.5.2017 8:47  Helka Kurki

Olet oivaltanut aivan oikein,pyörätuoleille on varmaan tarvetta.Ise liikuin paljon tätini kanssa ja huomasin puutteen. Toivon Sinulle paranemista ja kuntoutuksen onnistumista.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini