Keskustan budjettipuheenvuoro 2.12.2019 - Lapsiystävällisyys on Keravan veto- ja pitovoimatekijä

Share |

Maanantai 2.12.2019 klo 22.27


Hyvä kaupunginvaltuusto ja kuulijat,


”Hyvinvointi on päämäärä, talous on väline.” Tämä Keskustan periaateohjelmasta löytyvä ajatus sopii hyvin tähän päivään, kun olemme kokoontuneet päättämään ensi vuoden talousarviosta ja tulevien vuosien taloussuunnitelmasta. Talous vaikuttaa laaja-alaisesti yhteiskuntaan ja keravalaisten elämään – käytännössä talous on paljon muutakin kuin numeroita.

Meidän Keravan tämän hetken päättäjien pitää talouspäätöksissämme pyrkiä vastuullisuuteen. Samalla on ratkottava tämänhetkisiä ongelmakohtia ja pidettävä kirkkaasti mielessä se, että taloutta pitää hoitaa tulevaisuutta ajatellen kestävästi. Liian usein tuntuu, että tämä tulevaisuusnäkökulma unohtuu päätöksenteossa herkemmin, vaikka nämä kaksi mainitsemaani tavoitetta ovat sidoksissa toisiinsa ja molemmat yhtä tärkeitä.

Aivan aluksi Keskustan ryhmä haluaa huomauttaa, että budjettineuvotteluista tiedottamisen osalta tietyillä poliittisilla tahoilla on kehitettävää, koska siinä on ollut toistuvaa lipsumista. Se, mitä tiedottamisesta sovitaan yhdessä, on osa budjettisovun kokonaisuutta, ja siinä pitää jokaisen neuvottelutahon kaikilta osin pysyttäytyä. Keskustan ryhmälle sopii tulevaisuudessa myös täysi avoimuus, jos niin yhdessä päätetään. Meidän puolestamme neuvottelut voidaan vaikka striimata suorana lähetyksenä. Siellähän kiinnostavimmat poliittiset keskustelut käydään, jos valtuustossa meillä on edessämme sopubudjetti.

Arvoisa kaupunginvaltuusto,


Keskustan valtuustoryhmä on iloinen siitä, että budjetti on onnistuttu rakentamaan niin, että epämieluisat veronkorotukset on pystytty välttämään. Keravan vetovoiman kannalta on tärkeää, että kunnallisveron ja vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveron tasot säilyvät ennallaan. Erityisesti keski- ja hyvätuloisten henkilöiden päätöksiin valita asuinpaikka tietyltä seudulta voi olla merkitystä sillä, kuinka kireää kunnan verotus on suhteessa lähikuntiin. Keravan on oltava hyvä valinta kotipaikaksi myös heille. Tällä hetkellä ja ensi vuonna Keravan tilannetta voi pitää lähikuntiimme verrattuna kohtalaisena.

Asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti heijastuu kaikkien keravalaisten asuinkustannuksiin. Se näkyy suoraan omakotitaloasujien asumismenoissa, mutta välillisesti myös esimerkiksi vuokrissa. Rakentamattomien asuinrakennusten veroprosentin korottamista pidämme kuitenkin positiivisena muutoksena, vaikka siitä saatavat verotulot ovat vähäiset. Tavoitteena on kannustaa rakentamaan tonteille, joiden kunnallistekniikkaan olemme jo investoineet.

Keskustalla oli budjettineuvotteluissa pari asiaa, joista emme olleet valmiita joustamaan. Ne liittyivät kotihoidon kuntalisään eli Kerava-lisään ja Keskuskouluun.

Keskusta näkee, että Kerava-lisän säilyttäminen nyt ja tulevaisuudessa on perheiden hyvinvoinnin kannalta tärkeä asia. Yhteiskunnassa ja meillä Keravalla tarvitaan vahvoja signaaleja, jotka antavat lapsiperheille ja nuorille aikuisille luottamusta ja taloudellista ennustettavuutta tulevaisuuteen. Keravalle on veto- ja pitovoimatekijä olla lapsiystävällinen kaupunki ja kehittyä sillä saralla yhä paremmaksi kotikaupungiksi. Lapsiystävällisyys muodostuu monista tekijöistä: kouluista, laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, leikkipuistoista, harrastusmahdollisuuksista, mahdollisuudesta saada apua vaikeuksissa, turvallisuudesta, ja joidenkin perheiden näkökulmasta Kerava-lisästä. Alhaisen syntyvyyden Suomessa on luotava monin eri keinoin lapsimyönteisempää ilmapiiriä ja tarjottava perheille erilaisia vaihtoehtoja.

Toinen kynnyskysymys Keskustalle oli se, että budjetissa käytetään Keskuskoulu-hankkeesta neutraaleja termejä ottamatta kantaa siihen, toteutetaanko Keskuskoulu peruskorjaamalla nykyinen rakennus vai rakentamalla sen tilalle uusi, nykyaikainen koulu. Valtuusto tekee asiasta aikanaan päätöksen, mutta niin kauan kunnes se hetki tulee ja valtuutetuilla on riittävät tiedot päätöksen tekemistä varten, niin Keskustan valtuustoryhmä haluaa pitää molemmat vaihtoehdot avoimina, koska tämänhetkisten tietojen valossa on haasteellista nähdä tämän peruskorjausvaihtoehdon hyviä puolia. Ryhmällemme olikin tärkeää, että teknisenä korjauksena budjettia viilattiin vielä tänään Keskuskoulu-asian osalta sovitunlaiseksi.

No, budjettiesitys on mikä on. Ei se täydellinen ole, mutta ihan hyväksyttävissä kuitenkin. Kritiikkinä Keskustan ryhmä nostaa esiin sen, että budjetissa riskit kasvavat, mutta onko riskeihin varautumiseen varattu enää riittävästi rahaa? Suhtaudumme kriittisesti erityisesti kiinteistöjen nettomyyntivoittojen potentiaalin arvion realistisuuteen. Mutta toivomme, että kritiikkimme osoittautuu turhaksi ja saamme ensi vuonna kiinteistöjä myytyä poikkeuksellisella tehokkuudella. Keskustan ryhmän mielestä budjettiin olisi voinut löytää lisää varmuutta korottamalla hiukan terveyskeskusmaksuja, mutta tähän ei ollut riittävää poliittista tahtotilaa. Pienellä korotuksella olisi saatu kaupungille lisätuloja 200 000 – 400 000 euroa. Korotus ei olisi ollut kohtuuton, kun huomioidaan maksukatto ja mahdollisuus saada maksuista vapautus.

Lopuksi muutama sana investoinneista. Edessämme on suuria investointeja ja kaupungin velkataakka kasvaa huimasti. Siksi pitää olla erityisen tarkkana siitä, että teemme pitkällä tähtäimellä järkeviä ja kestäviä investointeja. Olemme iloisia siitä, että monitoimihalli edistyy – monitoimihalli oli meidänkin kuntavaalitavoitteemme. Toisaalta samaan aikaan mietityttää, kuinka paljon investointeja pystymme kerralla tekemään säilyttäen talouden tasapainossa. Monitoimihallin kustannusarviot, kustannusten jako-osuudet ja tuottoarviot kaipaavat vielä paljon tarkennusta ennen kuin hanke voi kuitenkaan kunnolla käynnistyä.

Taloussuunnitelman osalta haluamme ilon aiheena nostaa esiin vuodelle 2021 suunnitellun Savion koirapuiston. Tein asiasta saviolaisilta koiraihmisiltä tulleiden toiveiden perusteella valtuustoaloitteen, joka toivottavasti konkretisoituu lähivuosina.

Koko Keravaa, kaikkia pienen kaupunkimme alueita pitää kehittää ihmisilleen, yrityksilleen ja yhdistyksilleen yhä paremmaksi paikaksi. Keskusta on kuitenkin Keravan sydän ja monelle keravalaiselle yksi sujuvan arjen tärkeistä paikoista. Se on siten merkittävässä roolissa siinä, miten viihtyisä tunnelma kaupungissamme vallitsee ja siksi on tärkeää suunnata erityishuomiota keskustan suunnitelmalliseen kehittämiseen. Kaupunginjohtajan katsauksessa todetaan hienosti, että "lähivuosina saamme nauttia persoonallisesta, uudistuvasta ja silti vanhaa kunnioittavasta keskustasta". Myös me Keravan Keskustan valtuustoryhmässä pidämme saman suunnan lähivuosina.

Näillä saatesanoilla Keskustan valtuustoryhmä on valmis hyväksymään talousarvion ja taloussuunnitelman. Kiitämme Keravan taitavia ja osaavia virkamiehiä kuluneen vuoden työstä. Toivotamme kaikille jännittäviä poliittisia hetkiä lähipäiville ja hyvää joulun odotusta.

 

Inna Kallioinen
Keravan kaupunginvaltuutettu
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja
inna.kallioinen@kerava.fi

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini