Inna Kallioinen: Keskustan valtuustoryhmän budjettipuheenvuoro 12.12.2022

Share |

Tiistai 13.12.2022 klo 21.41


Keravan kaupunginvaltuusto 12.12.2022
Inna Kallioinen
Kaupunginvaltuutettu
Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja


Ryhmäpuheenvuoro budjettikeskustelussa


Hyvä kaupunginvaltuusto,

Keskustan valtuustoryhmä kantaa huolta kaupunkimme talouden tilanteesta. Se on synkkä.

Talous pitää saada pian vakaaseen tasapainoon ja hyville urille. Hyvinvoinnin rakentaminen velkarahan varaan ei ole kestävä ratkaisu. Nouseva korkotaso toivottavasti on palauttanut tämän kaikkien mieleen – velka tulee kalliiksi ja velat jäävät aina tulevaisuuden veronmaksajien vastuulle. Velkaantumalla siirrämme vastuita ja vaikeita päätöksiä vain tulevaisuuteen nykyisille lapsille ja nuorille.

Me Keskustassa näemme, että kaikki kivet ja kannot pitäisi kääntää, jotta saamme yhteisen taloutemme vakautettua tasapainoon. Toimintaympäristö on vähintäänkin haasteellinen. Arvaamaton ja surullinen maailmantilanne ja pitkään yhteiskuntaa rasittanut pandemia-aika sekä merkittävästi kunnan tehtäviin vaikuttava sote-uudistus tekevät myös kaupungin talouden ennakoimisesta poikkeuksellisen vaikeaa. Viranhaltijoilla on ollut tämänkin talousarvion laatimisessa vastuullinen ja vaikea tehtävä.

Keskusta on tyytyväinen siihen, että tänä vuonna ei tehty päätöksiä verotuksen kiristämisestä – kaupunginjohtajan puheenvuoroon kommenttina se, että Keravalla oikeiston lisäksi myöskin keskusta on hyvin johdonmukaisesti ollut veronkorotuksia vastaan. Myös vuosia 2024-2025 ohjaava taloussuunnitelma on rakennettu sillä ajatuksella, että veroprosentit pysyvät nykyisellä tasolla ja siten pystymme havaitsemaan sitä katsoessamme taloutemme todellisen tilanteen. Talous kääntyy alijäämäiseksi taas ensi vuoden jälkeen, jos kaikki jatkuu ennallaan. Tämä tarkoittaa, että ehkä ensi vuonna joudumme valitsemaan kolmesta huonosta vaihtoehdosta: jatkammeko velkaantumista, leikkaammeko vai kiristämmekö verotusta.

Keravalla on siis edelleen jatkettava talouden tasapainotustoimenpiteiden etsimistä ja täytäntöönpanoa, jotta päästäisiin viisailla päätöksillä pois velkaantumisen tieltä. Se on kuitenkin tehtävä harkiten niin, että kuntalaisille pystytään turvaamaan laadukkaat peruspalvelut. Uusiin lisäyksiin ja kaikkeen ylimääräiseen on tässä taloustilanteessa lähivuosina suhtauduttava erityisen pidättyväisesti. Asuntomessuyhteistyön kariuduttua on muuttuneessa maailmantilanteessa myös asumistapahtuma toteutettava erittäin kustannustehokkaasti.

Keskustan mielestä veronkorotukset ovat viimesijainen ja epämieluisa, vaikkakin joissain tilanteissa välttämätön, keino kaupungin talouden tasapainottamiseen. Verotuksen kiristäminen vähentää ihmisten omaa vapautta päättää itse siitä, miten tienaamansa rahat käyttävät. Jos verotusta kiristetään, otetaan eurot veronmaksajan taskusta. Keravan pitäisi strategiansa mukaisesti pitää verotus kilpailukykyisenä naapurikuntiin verrattuna, koska se on veto- ja pitovoimatekijä erityisesti hyvä- ja keskituloisille henkilöille. Tässä vertailussa meidän on verrattava itseämme erityisesti pääkaupunkiseudun kaupunkeihin, ei maaseutukuntiin.

Kun sote-asiat siirtyvät vuodenvaihteessa Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen järjestettäväksi, niin kaupungin rooli keskittyy tulevaisuudessa yhä tiiviimmin koulutukseen. Se on tärkeä tehtävä, koska lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja Suomessa kansallinen hyvinvointimme rakentuu pitkälti koulutuksen tasa-arvon varaan – siihen, että kaikilla on mahdollisuudet sosioekonomisesta taustasta riippumatta saada laadukasta koulutusta ja opiskella pitkälle asti. Keravallakin tässä riittää tehtävää. On tärkeää, että esimerkiksi maahanmuuttajalapset oppivat kielen ja pääsevät osaksi yhteiskuntaamme ja että onnistuisimme taistelemaan paremmin koulutuksen eriarvoistumista ja nuorten syrjäytymistä vastaan.

Näillä saatesanoilla Keskusta hyväksyy budjetin. Kiitos kaikille yhteistyöstä, ja kaupunkimme palveluksessa työskenteleville tämän vuoden työstä Keravan hyväksi. Kiitämme erityisesti hyvinvointialueen palvelukseen siirtyvää sote-henkilöstöä, ja toivomme teille hyvää jatkoa ja jatkossakin sitä, että meidän keravalaisten sote-palvelut pysyisivät hyvinä ja meitä lähellä.

Toivotamme kaikille rauhallista joulun aikaa. Nauttikaa kauniista talvisesta kaupungistamme.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini