Johannes Lahtela: Päihdeongelma on räjähtänyt käsiinKeskiviikko 15.3.2023 klo 21.06 Tuoreimpien tilastojen (2022) mukaan Suomi on koko EU-alueen ykkönen alle 25-vuotiaiden huumekuolemissa. Maamme on myös alkoholikuolemien kärjessä. Moni sosiaalinen sosiaalinen ongelma kietoutuu päihdeongelmien ympärille, kuten esimerkiksi lasten ja nuorten pahoinvointi, jengiytyminen, kuormittunut terveydenhoito ja romahtanut katuturvallisuusindeksi. Tähän lukuun on huomioitu paikkakunnan ryöstöt, pahoinpitelyt, rattijuopumukset ja vahingonteot. Keravallakin tämä indeksi oli nyt 60,4, kun se vielä toissa vuonna oli 72,3. Päihteet ovat mukana suurimmassa osassa rikoksista. Uudenmaan kouluissa poliisi on joutunut puuttumaan jo alle 15-vuotiaiden pyörittämään huumekauppaan, ja tämä on kasvava ongelma koko pääkaupunkiseudulla. THL:n arviot päihteiden aiheuttamista kustannuksista (reilu miljardi euroa /vuosi) eivät ole ajantasaisia. Taloustieteilijät puhuvat yli kymmenestä miljardista. EVA:n raportin mukaan päihdeongelmaa ympäröi hyssyttelyn ilmapiiri, eikä julkisessa keskustelussa ole ymmärrystä siitä tosiasiasta, että kyseessä on hoidettavissa oleva riippuvuussairaus. Tarvitsemmekin lisää kansainvälistä tutkimusta ja tietotaitoa, ja koko päihdepolitiikkamme uudistusta. Tosiasiat on kohdattava: Suomi on epäonnistunut surkeasti päihdeongelman hoidossa. Johannes Lahtela Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 11.3.2023 |