Timo Laaninen: Hyvinvointivaltio vai -yhteiskunta?

Politiikan syksy on käynnistynyt kunnon ideologisella väittelyllä. Esimerkiksi SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar väitti äsken Ilta-Sanomissa (I-S 31.8.), että Petteri Orpon (kok.) hallitus haluaa tuhota hyvinvointivaltion.

”He haluavat palata maailmaan, jossa pärjääjät pärjäävät ja niiden, jotka eivät pärjää, ei tarvitse asua täällä ja kaikki voivat tehdä kolmea työtä”, Razmyar totesi.

Sanakirjan mukaan hyvinvointivaltiolla tarkoitetaan valtiota, joka tarjoaa kaikille kansalaisille sosiaaliturvaa, erilaisia julkisia palveluita ja jakaa kansalaisten varallisuuseroja uusiksi tulonsiirtoina tarvitseville ottamalla niiltä, joilla on enemmän vaurautta.

Hyvinvointivaltion rinnalla puhutaan hyvinvointiyhteiskunnasta. Tavallisen sukankuluttajan voi olla vaikea nähdä eroa näiden käsitteiden välillä semminkin kun poliitikot käyttävän niitä sekaisin.

Sanoilla on kuitenkin selkä ero. Hyvinvointiyhteiskunnassa valtiolla ei ole välttämättä niin suurta roolia kuin hyvinvointivaltiossa. Hyvinvointia voivat tuottaa myös yksilöt, yritykset ja muut yhteisöt valtion ja kuntien ohella tai sijasta. Perusajatus on, että on olemassa muitakin kuin valtiokeskeisiä tapoja organisoida hyvinvoinnin tuottaminen.

Eroja on myös suhtautumisessa yksilön ja yhteiskunnan vastuunjakoon. Hyvinvointivaltion kannattajat korostavat julkisen vallan vastuuta yksilön erilaisten ongelmien ratkaisussa. Hyvinvointiyhteiskunnan puolustajat painottavat taas ihmisen omaa vastuuta.

Puolueohjelmien perusteella rajalinja näiden käsitteiden käytössä kulkee poliittisen kentän keskellä. Keskusta ja kokoomus vannovat periaateohjelmissaan hyvinvointiyhteiskunnan nimiin. SDP ja vasemmistoliitto liputtavat hyvinvointivaltion puolesta. Vihreiltä löytyy jopa erillinen ohjelma hyvinvointivaltiosta vuodelta 2016.

Keskusta tekee selvimmän eron näiden käsitteiden välillä. ”Emme puhu hyvinvointivaltiosta vaan hyvinvointiyhteiskunnasta”, vuoden 2018 periaateohjelmassa todetaan.

Vastakohdaksi sopii vasemmistoliiton periaateohjelma vuodelta 2022, jonka mukaan puolue ”puolustaa hyvinvointivaltiota kehittämällä siitä järjestelmää, joka takaa entistäkin kattavammin kaikille välttämättömän elintason ja hyvinvoinnin sekä mahdollisuuden kohtuulliseen elintasoon ekologisessa siirtymässä. Yhteinen hyvinvointimme ei ole kaupan.”

Todettakoon, että perussuomalaisten vuoden 2018 periaateohjelmasta ei löydy kumpaakaan käsitettä.

Kysymys ei ole vain sanojen valinnasta vaan todellisista eroista, jotka näkyvät myös käytännön politiikassa.

Esimerkiksi sopii sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen. Vasemmistopuolueet korostavat valtion ja kuntien roolia, keskusta ja kokoomus pitävät myös yksityisiä yrityksiä ja kolmatta sektoria tärkeinä palvelujen tuottajina.

Suomen valtion velkaantuminen tuo tähän keskusteluun uuden ulottuvuuden. Menot ovat asettuneet pysyvästi korkeammalle tasolle kuin tulot.

Helpoin ratkaisu olisi nostaa tulot menojen tasolle. Sellaista kasvua ei ole kuitenkaan näköpiirissä, joka toisi tarpeeksi verotuloja nykyisten menojen kattamiseen. Siksi tarvitaan myös menojen karsimista, niin vaikeaa kuin se onkin.

Ongelman ratkaisemista helpottaisi reipas ideologinen keskustelu. Omasta puolestani kannatan, että ottaisimme muutaman askelen hyvinvointivaltiosta hyvinvointiyhteiskunnan suuntaan.

Timo Laaninen
Keskustan puoluesihteeri 2010–2016
Keravan kaupunginvaltuuston jäsen
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen valtuuston jäsen

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 3.9.2024