Sara Mattsson kampanjapäälliköksi

07.12.2018

Opiskelija Sara Mattsson on lupautunut kevään 2019 eduskuntavaaleissa Inna Kallioisen kampanjapäälliköksi. Mattsson opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa tuotantotaloutta (tekniikkaa ja kaupallisia aineita yhdistävä insinöörikoulutus). Turussa Mattsson on mukana Keskustaopiskelijoiden toiminnassa.

Sara Mattsson käy opintojen ohella töissä Keravalla sähköalan yrityksessä ja näin ollen asuu osan viikosta kotikaupungissaan. Kampanjapäällikön tehtävää hän tulee hoitamaan tiiviissä yhteistyössä Keskustan paikallisyhdistyksen kanssa, joka vastaa vaalityön organisoinnista.

Sara Mattsson ja Inna Kallioinen ovat kumpikin käyneet koulunsa Keravalla ja tunteneet toisensa lapsuudesta lähtien, jo 15 vuotta.

”Inna on saanut minut innostumaan mukaan monenlaisiin asioihin, niin myös Keskustan toimintaan”, sanoo Sara Mattsson.

Inna Kallioisen vaalikampanjaa voi seurata hänen blogisivultaan ja Facebookista.

Sara_ja_Inna_small.jpg

Kuvassa Sara Mattsson ja Inna Kallioinen

19.04.2024Uutiskirje 11/2024: Viikon hyvä uutinen - Antti Kaikkonen pyrkii Keskustan johtoon
07.04.2024Uutiskirje 10/2024: HOK-Elannon vaalit ja keväiset tapahtumat Keravan kaduilla
24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja

Siirry arkistoon »