Uudenmaan piirin puheenjohtajaehdokkaat esittäytyivät

01.11.2019

Uutta ja tarmokasta virtaa on tarjolla Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtajistoon.

Puheenjohtajan paikkaa tavoittelevat viestintäpäällikkö Sonja Hällfors Sipoosta ja yrittäjä Sanna Kurki Askolasta.

Varapuheenjohtajaksi on asetettu ehdolle Raul Kajak Espoosta, Teemu Purojärvi Vantaalta ja nykyinen varapuheenjohtaja Juuso Jaakola-Siimes Nurmijärveltä.

Mäntsälän kunnantalolla pidettiin perjantaina 1.11. vaalipaneeli, jossa ehdokkaita tenttasi piirimme nykyinen puheenjohtaja Jasi Kuokkanen.

Millaisia johtajia ovat Hällfors ja Kurki?

”Me olemme vahvempi kuin minä” on Sonja Hällforsin vaalilause. Omaa johtajuuttaan hän kuvaa näin: ”Olen viehättynyt sparraavaan johtajuuteen ja haluan toimia hallituksen jäsenten kumppanina. Olen avoin ja viestivä. Kun ihmiset saavat tarpeeksi tietoa, he motivoituvat ja haluavat olla mukana. Pidän luovaa jännitettä hyvänä asiana: voimme olla eri mieltä, mutta silti olla toistemme kumppaneita. Omalla johtajuudellani haluan myös toimia esimerkkinä.”

Sanna Kurki kiteyttää vaaliteemansa sanoihin ”Yhdessä eteenpäin”. Pitkään piirin varapuheenjohtajana toimineena hän kuvaa omaa johtajuusnäkemystään: ”Tykkään kuunnella muiden mielipiteitä. Olen asiaperustainen ja ratkaisuhakuinen. Haluan että tehtävät jaetaan, tehdään suunnitelmat siitä kuka vastaa mistäkin, seurataan onnistumista ja tehdään tarvittaessa muutoksia.”

Sekä Hällfors että Kurki ovat ilmoittaneet tavoittelevansa ainoastaan varsinaisen puheenjohtajan paikkaa. Hopealle jäävä ei lähde kilpasille varapuheenjohtajan paikasta.

Valinnat johtopaikoille tehdään Uudenmaan piirin syyskokouksessa Pukkilassa lauantaina 9.11.2019.

Puheenjohtajaehdokkaat_small.jpg

Kuvassa vasemmalta Raul Kajak, Sanna Kurki, Jasi Kuokkanen, Sonja Hällfors ja Teemu Purojärvi. Varapuheenjohtajaehdokas Juuso Jaakola-Siimes puuttuu kuvasta.

19.04.2024Uutiskirje 11/2024: Viikon hyvä uutinen - Antti Kaikkonen pyrkii Keskustan johtoon
07.04.2024Uutiskirje 10/2024: HOK-Elannon vaalit ja keväiset tapahtumat Keravan kaduilla
24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja

Siirry arkistoon »