Keskustan puoluejohtoon pyrkiviä tentataan Tuusulassa

10.08.2020

Keskustan jäsenillä mahdollisuus seurata poikkeuksellisen mielenkiintoista ohjelmaa Uudenmaan piirikokouksen yhteydessä Krapin Kesäteatterilla (Rantatie 2, Tuusula) torstaina 13.8.2020.

Kello 16-17 on Keskustan puoluejohtoon pyrkivien tentti. Mukaan ovat lupautuneet Petri Honkonen, Hilkka Kemppi, Pasi Kivisaari, Katri Kulmuni, Riikka Pakarinen, Riikka Pirkkalainen, Annika Saarikko ja Ilkka Tiainen.

Ohjelmassa on myös ministeritentti kello 17-18. Kysymyksiin vastaavat valtiovarainministeri Matti Vanhanen, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko, elinkeinoministeri Mika Lintilä ja puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Varsinainen kokous alkaa kello 18.30. Puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni pitää puheenvuoron myös kokouksen aluksi. Piirikokouksessa päätetään mm. puoluevaltuuston jäsenehdokkaista, kuntavaaliohjelmasta ja -suunnitelmasta sekä piirin tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta.

Kokous pidetään ulkona, joten huomioithan sään mukaisen vaatetuksen sekä turvavälit!

TURVALLISUUSOHJEET

- Tule vain terveenä.
-Vältetään kättelyä.
- Yski hihaasi ja huolehdi käsihygieniasta.
- Muista turvavälit. Penkit täytetään vain joka toinen paikka.
- Maskia voi käyttää, jos siltä tuntuu.
- Jos puhut mikkiin, käytä ainakin yhtä kertakäyttöhanskaa, jos kosket mikkiin.

Tervetuloa mukaan!

07.04.2024Uutiskirje 10/2024: HOK-Elannon vaalit ja keväiset tapahtumat Keravan kaduilla
24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja
06.11.2023Tuire Aikio jatkaa Keravan Keskustan johdossa

Siirry arkistoon »