Kerava on Keskustan puoluekokouksen paikkana Uudellamaalla

31.08.2020

Keskustan puoluekokous toteutetaan poikkeusolojen vuoksi hajautetulla mallilla. Pääkokouspaikka on Oulussa, minkä lisäksi kunkin piirijärjestön alueella on alueellinen etäosallistumispiste.

Uudenmaan ja Helsingin keskustapiirien sekä ruotsinkielisen piirijärjestön kokouspaikka on Keravalla Keuda-talolla. Kolmipäiväiseksi alun alkaen suunniteltu kokous on tiivistetty kahdelle päivälle, perjantaiksi ja lauantaiksi 4.–5.8.2020. Kokouspaikalle pääsevät poikkeusoloissa ainoastaan viralliset kokousedustajat.

Kuntayhdistyksemme toteuttaa jäsenille mielipidekyselyn puheenjohtajiston vaalista

Keskustan Keravan kuntayhdistyksellä on käynnissä sähköpostitse jäsenille lähetetty kysely puolueen henkilövalinnoista. Tiedustelemme jäsentemme suosikkeja puolueen puheenjohtajaksi sekä varapuheenjohtajiksi. Kyselyssä voi myös perustella kantojaan. Kysely toimii virallisille puoluekokousedustajillemme neuvoa-antavana mielipidetiedusteluna.

Jäsenet, vastatkaa kyselyyn sähköpostitse keskiviikkoon 2.9.2020 klo 15 mennessä.

Jos vastauslinkki jostain syystä ei toimi, ole yhteydessä yhdistyksen sihteeriin.

Jos sähköpostiosoitteesi ei ole yhdistyksen tiedossa, emme ole pystyneet lähettämään kyselyä. Voit tällöin halutessasi olla puhelimitse yhteydessä puheenjohtajaan tai sihteeriin ja kertoa mielipiteesi. Yhteystiedot täällä.

Keskusta_yleiskuva.png

24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja
06.11.2023Tuire Aikio jatkaa Keravan Keskustan johdossa
05.11.2023Keskusta pohtii Suomen uhkia

Siirry arkistoon »