Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita Keravalla

18.11.2020

Keravan Keskusta nimesi syyskokouksessaan kymmenen ensimmäistä ehdokasta tuleviin kuntavaaleihin.

Uusia ehdokkaita listallamme ovat agrologi (AMK), kasv. yo Katri Aalto, erityispedagogi, FK Birgit Enjala, rakennusalan nuori yrittäjä Elia Kinnunen ja Keravan vanhusneuvoston puheenjohtajana toimiva yht. maist. Heikki Manninen.

Aiemmissa vaaleissa mukana olleita ehdokkaita ovat kokki, leipuri-kondiittori Heidi Hämäläinen, IT-palvelupäällikkö Pekka Pekkala ja lastenhoitaja, asiakaspalvelija Pia Pulkkinen.

Metsänhoitaja, maat. ja metsät. maisteri Pertti Syrjälä on toiminut aiemmilla valtuustokausilla kaupunginvaltuutettuna ja myös kaupunginhallituksessa. Nykyisiä varavaltuutettuja ovat kulttuurituottaja Raija Kallioinen ja vapaa toimittaja, opinto-ohjaaja, FM Eeva Karvinen.

Lisää nimiä Keskustan ehdokaslistalle on luvassa loppuvuonna. Mm. nykyisten kaupunginvaltuutettujen suostumukset ovat vielä mietinnässä. Kuntavaaleissa Keskustan vaalipäällikkönä toimii Jyrki Virtanen.

Puoluejohtoa vieraili Keravalla etäyhteyksin

Keskustan tuore varapuheenjohtaja, espoolainen Riikka Pakarinen osallistui syyskokoukseen etäyhteyksin. Pakarinen kuvasi korona-ajan tuomia haasteita niin valtion kuin kuntien toimintaan ja talouteen. Kääntöpuolena hän nosti esiin myös arvojen muutokset.

”On syntynyt uusia asenteita ja arvostuksia, jotka heijastuvat arkeen ja jaksamiseen. Korona-aika on palauttanut arvomaailmaa maanläheisemmäksi, ja osataan olla tyytyväisiä kohtuullisuuteen. On ymmärretty, että omavarainen ruokatuotanto ja energiatuotanto ovat meille elinehto. Etätyö on näyttänyt monipaikkaisen elämänmuodon mahdollisuudet. Monet keskustalaiseen arvomaailmaan kuuluvat asiat ovat tulleet arvokkaiksi yhä useammalle”, Pakarinen totesi.

Myös USA:n presidentinvaalien tuloksen Pakarinen näki antavan signaalia maltillisen keskikentän edustamien arvojen nousulle. Elvytystoimien jälkeen koittava vastuullinen taloudenpito, maan eri osien asuttuna pitäminen sekä ylisukupolvinen kestävä kehitys kuuluvat Pakarisen mielestä korona-ajan toipumisvaiheen linjauksiin.

Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtaja Sonja Hällfors korosti pääkaupunkiseudun keskustalaisten vastuuta nostaa puolueessa esiin alueemme näkökulmia. ”Hyvän uusmaalaisen arjen keskeisiä kysymyksiä ovat vaikkapa liikenneruuhkiin ja etätyöhön liittyvät aiheet.”

Kuntayhdistyksen henkilövalintoja

Keskustan Keravan kuntayhdistys valitsi vuodeksi 2021 entisen johtokolmikon. Puheenjohtajana jatkaa Pertti Syrjälä, varapuheenjohtajana Pekka Pekkala ja sihteerinä Raija Kallioinen.

Hallitukseen valittiin jäseniksi Irene Alahiiro, Paula Heikkilä, Heidi Hämäläinen, Vaito Niinisalo, Pia Pulkkinen, Osmo Viitasaari ja Jyrki Virtanen. Myös Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Inna Kallioinen osallistuu hallituksen toimintaan.

Ehdokassuostumus_Raija_ja_Eeva_15112020.jpg

Ehdokassuostumuksen äärellä nykyiset Keravan varavaltuutetut Raija Kallioinen ja Eeva Karvinen.

19.04.2024Uutiskirje 11/2024: Viikon hyvä uutinen - Antti Kaikkonen pyrkii Keskustan johtoon
07.04.2024Uutiskirje 10/2024: HOK-Elannon vaalit ja keväiset tapahtumat Keravan kaduilla
24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja

Siirry arkistoon »