Valtuustoaloite: Keskuskoulun alue suunniteltava uudelta pohjalta

26.04.2021

Keravan Keskuskoulun alue on suunniteltava uudelta pohjalta, vaativat Keskustan valtuutetut Inna Kallioisen valmistelemassa aloitteessa.

”Keravalaiset lapset ja nuoret ansaitsevat ajanmukaisen, toimivan ja terveysturvallisen oppimisympäristön. Uusi koulurakennus voitaisiin suunnitella muitakin keravalaisia palvelevaksi monitoimitilaksi. Siinä olisi mahdollista hyödyntää kotimaisen puurakentamisen uusia, nykyaikaisia mahdollisuuksia. Loistavan esimerkin uudesta, toiminnallisesta arkkitehtuurista tarjoaa Keravanjoen koulu”, todetaan aloitteessa.

Vakavista sisäilmaongelmista kärsivä vanha koulurakennus on tullut tiensä päähän, todetaan aloitteessa. Jotta koulun aluetta voisi suunnitella puhtaalta pöydältä, olisi kaupungin ryhdyttävä toimiin asemakaavan suojelumerkinnän SR-7 purkamiseksi.

Valtuustoaloite kokonaisuudessaan löytyy kotisivultamme: https://www.keravankeskusta.net/23

Valtuuston kokous käsitteli myös kaupungin palveluverkkosuunnitelman vuosille 2021-2030. Pohjaesitykseen sisällytetty kirjaus Keskuskoulun nykyisen rakennuksen peruskorjauksesta saatiin ryhmämme aloitteellisuuden ansiosta onneksi neutraaliin muotoon.

Keskuskoulu_2019_small.jpg

24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja
06.11.2023Tuire Aikio jatkaa Keravan Keskustan johdossa
05.11.2023Keskusta pohtii Suomen uhkia

Siirry arkistoon »