Keskustan Uudenmaan piiri kokoontuu Keravalla

23.10.2021

Keskustan Uudenmaan piiri kokoontuu Keravalla seminaariin ja syyskokoukseen lauantaina 30.10.2021.

Seminaarissa julkaistaan Uusmaalainen Keskusta -pamfletti, johon on koottu maakuntamme puolueväeltä kirjoituksia siitä, mitä uusmaalainen keskustalaisuus on. Seminaarissa ovat puhumassa mm. puolustusministeri Antti Kaikkonen ja kansanedustaja Matti Vanhanen.

Virallisessa kokouksessa  sääntömääräisten asioiden lisäksi avataan aluevaalien 2022 ehdokasasettelu, nimetään aluevaaliehdokkaat ja käsitellään aluevaaleihin valmistautumista. Lisäksi päätetään eduskuntavaalien 2023 ehdokasasettelun aikataulusta.

Keravan Keskustan virallisina syyskokousedustajina ovat Inna Kallioinen, Raija Kallioinen, Timo Laaninen, Vaito Niinisalo ja Pertti Syrjälä. Ehdokkaamme piirihallituksen jäseneksi on Tuomo Suihkonen ja varajäseneksi Vaito Niinisalo. Kokouksessa valitaan myös uusi piirin puheenjohtaja tehtävästä luopuvan Sonja Hällforsin tilalle.

Hyvä Keravan Keskustan jäsen!

Olet tervetullut lauantaina 30.10. seuraamaan Uusmaalainen Keskusta -seminaaria klo 10-11.30 sekä klo 12.30 alkavaa piirikokousta Keravan lukiolle (Keskikatu 5, 04200 Kerava).

Seminaariin ja kokoukseen edellytetään ennakkoilmoittautumista ti 26.10. mennessä. Ilmoittautumisohjeet on lähetetty kaikille jäsenillemme sähköpostitse 16.10.2021.

 

07.04.2024Uutiskirje 10/2024: HOK-Elannon vaalit ja keväiset tapahtumat Keravan kaduilla
24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja
06.11.2023Tuire Aikio jatkaa Keravan Keskustan johdossa

Siirry arkistoon »