Katuruokaa, puistojumppaa ja ratsastusta Keskustan tapahtumassa Sirkusmarkkinoilla

16.08.2024

Keravan Keskusta kutsuu lauantaina 7.9.2024 iloiseen ulkoilmatapahtumaan Sampolan aukiolle. Ilmaiseen ohjelmaan klo 11-12.30 sisältyy naisten puistojumppaa, poniratsastusta lapsille sekä Georgiana Forsangin maukkaan afrikkalaisen katuruoan tarjoilua.

Tavoittelemme mukaan osallistujiksi erityisesti maahanmuuttajanaisia perheineen.

Puistojumppatuokioissa teemme yhteistyötä Keravan Sydänyhdistyksen kanssa. Saamme heiltä vetäjäksi vertaisohjaajana toimivan Arja-Liisa Rimpelän. Toisena tuokioiden vetäjänä toimii monipuolinen urheilija Sami Ronkola.

Poniratsastukseen saamme ihanan Pontso-ponin.

Mukana tapahtumassa ovat kaupunginvaltuutetut Inna Kallioinen, Timo Laaninen ja Tuomo Suihkonen sekä kuntayhdistyksemme vaikuttajanaisista mm. Tuire Aikio ja Raija Kallioinen. He kertovat mahdollisuuksista osallistua mukaan ensi vuonna järjestettäviin kunta- ja aluevaaleihin. Keräämme myös osallistujien toiveita vaaleissa eteenpäin vietäviksi asioiksi.

Keravan Sydänyhdistyksen kautta osallistujilla on mahdollisuus saada tietoa paikallisesta sydäntoiminnasta sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen aiheista.

Keravan Sirkusmarkkinoiden painopiste on tänä vuonna Kivisillassa. Keskustan järjestämä ulkoilmatapahtuma tuo markkinailoa myös keskikaupungille.

Naisten_puistojumppa__small.png

25.04.2025Keskusta mukana teknisessä vaaliliitossa
16.04.2025Keskustan nousu jatkui: Keravalla saatiin neljäs valtuustopaikka
17.03.2025Keskusta esittää Virrenkulmaan Pihkaniityn ulkokuntoilupaikkaa
08.03.2025Vastaa kyselyyn: Lapsen paras Keravalla - mitä perheet toivovat?
30.01.2025Keskusta haluaa vahvan sydämen Keravalle
10.12.2024Keskustan valtuustoryhmä vei budjetin äänestykseen
05.12.2024Puheenjohtaja Tuomo Suihkonen vaatii lisäaikaa hyvinvointialueiden talouden tasapainotukseen
22.11.2024Vaito Niinisalo Keravan Keskustan johtoon
09.11.2024Jyrki Virtanen saatettiin viimeiselle matkalle
05.11.2024Keskusta ei sitoudu veronkorotusten tulevaisuuteen - jää pois Keravan budjettisopimuksesta

Siirry arkistoon »