Salla Silén nousee Keravan Keskustan johtoon

25.10.2025

Keskustan Keravan kuntayhdistyksen 23.10.2025 pitämä syyskokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Salla Silénin ja varapuheenjohtajaksi Juho Myllyniemen. Sihteerinä jatkaa pitkäaikainen yhdistyksemme aktiivi Raija Kallioinen.

Uudistunein voimin kohti eduskuntavaaleja

Salla Silén on 49-vuotias sairaanhoitaja, farmaseutti, filosofian maisteri ja kahden kouluikäisen lapsen äiti. Keravan Keskustan toimintaan hän tuli mukaan viime kunta- ja aluevaalien ehdokkaana. Kuntavaaleissa hän menestyi hyvin ja on ryhmämme ensimmäinen varavaltuutettu ja lasten ja nuorten palvelujen lautakunnan jäsen.

Silénin merkittäviin luottamustehtäviin kuuluu jäsenyys Farmasialiiton lääketeollisuus- ja tukkukaupan neuvottelukunnassa. Hän on myös suomalaisena edustajana European Industrial Pharmacist Group EIPG:ssä.

Kuntayhdistyksen varapuheenjohtajana jatkaa toista kauttaan hallintojohtaja, OTM Juho Myllyniemi. Myllyniemi perheineen muutti Keravalle pari vuotta sitten, ja saimme hänet ehdokkaaksi kunta- ja aluevaaleihin. Myllyniemen luottamustehtäviin kuuluu Kiinteistö Oy Nikkarinkruunun hallituksen jäsenyys. Hän on myös Keskustan Uudenmaan piirin hallituksen varajäsen.

Hallituksessa vankkaa kokemusta ja uutta virtaa

Kuntayhdistyksen hallitukseen vuodeksi 2026 valittiin puheenjohtajiston ja sihteerin lisäksi kymmenen muuta jäsentä: Tuire Aikio, Antti HonkanenHannariikka Hyrkäs, Heidi Hämäläinen, Timo Laaninen, Ulla-Maija Laaninen, Vaito Niinisalo, Kari Ovaska, Pia Pulkkinen ja Osmo Viitasaari.

Yhdistyksemme kantaviin voimiin kuuluva Keskustan entinen puoluesihteeri Timo Laaninen piti kokouksessa poliittisen tilannekatsauksen. Hän totesi puolueiden ajavan jo kohti seuraavien eduskuntavaalien asetelmia ja hallituksen sisäisten jännitteiden kasvavan.

Keskustan kannatus on nousussa, ja taannoisessa mielikuvamittauksessa Keskusta oli suosituin puolue. ”Meillä on kohtuuhyvät asetelmat vaaleihin”, Laaninen totesi ja toivoi myös Keravalta löytyvän ehdokkaita Keskustan listalle.

Seuraavan vaalikauden hallitustyötä Laaninen arvioi hyvin vaikeaksi. On haasteellista saada hyvinvointiyhteiskunta toimimaan, kun työssäkäyvien suhdeluku ikääntyvään väestöön pienenee. Ukrainan sotatila ja puolustusmenojen lisääminen aiheuttavat valtion menoihin miljardien menoerän. Kiitoksen ansaitsee puolueiden havahtuminen talouden sopeutusohjelmaan, jossa miltei kaikki eduskuntapuolueet ovat mukana, Laaninen sanoi.

Keravan kuntapolitiikan ajankohtaisista aiheista toi kokoukseen terveiset valtuustoryhmän puheenjohtaja Inna Kallioinen.

Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtajana vuoden loppuun toimiva Tuomo Suihkonen muistutti, että piirin syyskokouksessa Vihdissä lauantaina 8.11. valitaan piirille uusi puheenjohtaja. Tehtävää tavoittelevien etäpaneelia ovat kaikki ennakkoon ilmoittautuen tervetulleita seuraamaan keskiviikkona 5.11. klo 18.

Suunta Suomelle -ohjelmatyö jalkautui Keravalle

Keskustalla on käynnissä Suunta Suomelle -ohjelmatyö, jossa jäsenistöä kutsutaan esittämään ratkaisuja Suomen ja suomalaisten kannalta tärkeisiin kysymyksiin ja haasteisiin. Keravan Keskusta järjesti syyskokouksensa yhteydessä teemakeskustelun aiheesta ”Ratkaisuja perheystävällisen Suomen haasteisiin”.

Aihe kirvoitti vilkkaan keskustelun, jonka yhteenveto lähetetään ohjelmatyössä käytettäviksi. Onnistunut tilaisuus herätti ajatuksen järjestää loppuvuonna vielä toinen työpaja ohjelman teemoista.

Syyskokous_2025_Salla_Silen_ja_Vaito_Niinisalo_20251023_204554.jpg

 

Keravan Keskustan johtoon valittu Salla Silén sai onnittelut kuntayhdistyksen nykyiseltä puheenjohtajalta Vaito Niinisalolta. Taustalla kaupunginvaltuutettu Tuomo Suihkonen.
25.10.2025Salla Silén nousee Keravan Keskustan johtoon
24.09.2025Poliittista keskustelua kestävästä elämästä käytiin Keravan Kartanolla
12.09.2025Outi Lankia edustaa Keskustaa tilaisuudessa Keravan Kartanolla
17.08.2025Kohti syksyn toimintakautta
03.06.2025Timo Laaninen valtuuston puheenjohtajistoon
02.06.2025Valtuustoryhmä järjestäytyi
17.05.2025Keskusta nimesi luottamushenkilöitä Keravalla
25.04.2025Keskusta mukana teknisessä vaaliliitossa
16.04.2025Keskustan nousu jatkui: Keravalla saatiin neljäs valtuustopaikka
17.03.2025Keskusta esittää Virrenkulmaan Pihkaniityn ulkokuntoilupaikkaa

Siirry arkistoon »