Pekka Pekkala Keskustan johtokuntaan Keravalla

17.05.2017

Small_Pekkala_Pekka.jpgPekka Pekkala on valittu Keskustan Keravan paikallisyhdistyksen johtokuntaan ylimääräisessä yleiskokouksessa, joka pidettiin kuntavaalien paikkaehdotusten merkeissä 16.5.

Pekkala työskentelee IT-palvelupäällikkönä pankin it-palveluissa. Keravalla hän on asunut vuodesta 1994 lähtien ja on aktiivinen suunnistuksen ja liikunnan harrastaja.

- Pekka Pekkala liittyi Keravan Keskustaan kuntavaalien yhteydessä ja asettautui ehdokkaaksemme. Hänellä on selkeitä ja perusteltuja näkemyksiä esim. kaavoitukseen ja ympäristökysymyksiin. Näemme että tällaiselle osaamiselleon on johtokunnassamme tilaa ja tarvetta. Lisäksi Pekalla on aktiivisuunnistajana hyvät yhteydet harrastajapiireihin, joiden näkemyksiä haluamme mielellämme kuulla ja ottaa huomioon toiminnassamme, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Raija Kallioinen.

Tavoitteena kasvu ja uudet kannattajat

- Olemme laajemminkin uudistamassa toimintaamme. Johtokunnan laajentamisen lisäksi otamme käyttöön tiimipohjaisen työskentelyn, jossa erityyppisiä asioita vastuutetaan myös johtokunnan ulkopuolelle ja näin vedetään mukaan uusia jäseniämme ja sitoutumattomina ehdokkainamme toimineita henkilöitä, sanoo Kallioinen.

- Keskustalla on kasvun mahdollisuudet juuri täällä pääkaupunkiseudulla, jonne muuttaa jatkuvasti paljon keskustataustaisia ihmisiä. On paljon nuoria, joita puhuttelee keskustaliberaali aate ja realistinen vihreys. Erityinen kasvusuuntamme Keravalla voisi olla ei-vasemmistolaiset naiset, joille kokoomuksessa ei juurikaan näytä olevan tilaa. Meillähän naisten osuus niin ehdokkaissa kuin valtuustoryhmässämme on 2/3, pohtii puheenjohtaja.

24.03.2024HOK-Elannon ehdokkaat: lähipalvelut ja kotimaisuus luovat turvallisuutta
14.03.2024Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho: Nostamme voitontahdon kansanvallan puolesta
26.02.2024Antti Kaikkoselle kannatusta Keskustan johtoon
01.02.2024Keravan Keskusta ei ota kantaa toisen kierroksen presidenttiehdokkaisiin
03.01.2024Konkaripoliitikko Timo Laaninen puntaroi presidenttiehdokkaita
12.12.2023Turvallisuutemme uhkiin varaudutaan monin tavoin
11.11.2023Sami Ronkolaa ehdotetaan europarlamenttivaalien ehdokkaaksi
07.11.2023Antti Kaikkonen Keravalla: Tarvitsemme kallion lujaa vakautta, puolustamme sote-lähipalveluja
06.11.2023Tuire Aikio jatkaa Keravan Keskustan johdossa
05.11.2023Keskusta pohtii Suomen uhkia

Siirry arkistoon »