Kanniston kouluPerjantai 12.6.2009 klo 11.47 - Sirpa Hartojoki Keravan kaupunginvaltuuston kokous 10.6.2009 Hyvät valtuutetut ja muut ihmiset, Olen yksi meistä, joka halusi ajantasaista kouluverkkoselvitystä valtuuston käsiteltäväksi pikaisesti. Kiitos virkamiehille ja lautakunnalle tähän mennessä tehdystä valmistelusta. Suunnitelmaan tarvitaan vielä täsmennyksiä, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kannatan mahdollisimman pieniä kouluja. En ole lainkaan innostunut Kanniston koulun lakkauttamisesta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että myös Savion koulu tarjoaisi hyvät puitteet Kanniston koululaisille. Keravalaiset ovat perustellusti huolissaan koulutoimen säästöistä. Kouluverkkoasia on saatava mahdollisimman nopeasti järjestykseen ja päähuomio on siirrettävä opetukseen, mukaan lukien esimerkiksi ryhmäkoot ja erilaisten oppijoiden tarpeet sekä pienten koululaisten iltapäiväkerhotoiminta. Asiat on valmisteltava hyvin, päätöksiä on tehtävä ilman turhia viivytyksiä. Se on keravalaisten etu. Perusopetuksen järjestämisen lähtökohtana on yhtenäinen peruskoulu ja kuntien järjestämä perusopetus, jota yksityiset koulut täydentävät. Keskityn nyt puhumaan Keravan Kristillisestä koulusta. Ehdin myöhemmin puuttua muihin kouluverkon yksityiskohtiin. Korostan, että Keravalla on kiinnitettävä huomiota nimenomaan kunnan järjestämän perusopetuksen kehittämiseen. Kristillinen koulu vain täydentää sitä. Vapaita tiloja kristillistä koulua ja päiväkotia varten on etsitty Keravalta vuosien ajan. Se on tuntunut koulua ylläpitävästä tahosta kohtuuttomalta. (On hyvä muistaa Suomen koululaitoksen historiasta, että kristillisillä kouluilla on 350-vuotinen historia. Turun katedraalikoulu oli ensimmäinen oppilaitos.) Keravan kristillinen koulu antaa korkeatasoista yleissivistävää perusopetusta. Koulussa on käytössä opetussuunnitelma, jonka opetusministeriö on hyväksynyt. Kristillinen koulu kuuluu Keravalle. Se on rikkaus ja vaihtoehto kouluverkossamme. Moni perhe on muuttanut Keravalle Kristillisen koulun takia. Kaupunginhallituksen enemmistö on linjannut, että Keravalla on olemassa paikallinen koulutus- ja sivistystarve Keravan kristilliselle koululle ja päiväkodille. Mielestäni tämä on selkeä ja vahva viesti kannatusyhdistykselle kaupungin tahtotilasta säilyttää kristillinen koulu Keravalla. Kaupunginhallituksen jäsenen lehtikirjoitus sisälsi virheellistä tietoa Kristillisestä koulusta. Keravalle ei olla perustamassa Kristillistä koulua. Se on toiminut täällä noin yhdeksän vuoden ajan. Koulun toiminta ei ole ilmeisesti uhannut millään tavalla kunnan järjestämää perusopetusta, koska Kristillisen koulun toiminta on jäänyt jopa toveri Kopralta huomaamatta. Samassa kirjoituksessa hän arvostelee yksityisiä päiväkoteja, jotka ovat osa Keravan monipuolisia päivähoitopalveluja. Yksityiset päiväkodit tuottavat kaupunkilaisille päivähoitopalveluja kaupungin näkökulmasta erittäin taloudellisesti. Mikä nyt sitten on ongelmana? Onko ongelmana Untolan vuoropäiväkoti, joka tarjoaa ympärivuorokautista palvelua esimerkiksi vuorotyötä tekeville yksinhuoltajille ja heidän lapsilleen? Vai onko hyvinvointivaltion uhka vaikkapa päiväkoti Kiddy House, joka hyvin kohtuullisin päivähoitomaksuin mahdollistaa pienille lapsille englannin kielen oppimista perheiden sosiaalisesta ja taloudellisesta taustasta riippumatta? Yksityiset koulut ja päiväkodit eivät ole uhka hyvinvointivaltiolle. Ne ovat osa sitä. Jos hyvinvointivaltiolle ja sen arvoperustalle on olemassa uhkia, niitä on etsittävä jostakin ihan muualta. Tässä maassa esimerkiksi kiusataan, pelotellaan ja tuomitaan ihmisiä edelleen toisaikaisten ennakkoluulojen perusteella. Ennakkoluulot ja pelot kohdistuvat esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia ja mielenterveyskuntoutujia kohtaan. Syrjinnän kohteeksi voi joutua ihan kuka tahansa. Keravan koulujen pitää olla turvallisia ihan kaikille oppilaille ja koulujen henkilöstölle. Kiusaamista ja syrjintää ei pidä hyväksyä koulussa, työssä, eikä muuallakaan. Ei edes Lapin Kansassa. Lapsia ja nuoria pitää kasvattaa kohtaamaan maailma ja Suomi. Heitä on kasvatettava rohkeiksi ja avoimiksi vastuunkantajiksi omasta ja muiden ihmisten elämästä. Samuli Isolan esityksessä spekuloidaan valtionosuusmenetyksillä, jos koulu vuokrataan yksityiselle taholle. Tämä lienee nimenomaan spekulatiivinen uhkakuva, joka kätkee taakseen aivan muita, arvopohjaisia motiiveja. Kaikkein ikävin vaihtoehto olisi se, että lopputuloksena Kanniston koulu olisi tyhjillään, kaupunki maksaisi tyhjistä seinistä. |
|


Hei Sirpa,
Ei voi muuta sanoa kuin että upeaa ajattelua!
Laitat sanoiksi monen muunkin, minunkin ajatuksiani ko.asiasta.
Nyt tarvitaan selkeää ja järkevää toimintaa kun rahat ovat kortilla. Aina on kuitenkin tärkeää se kertominen asianosaisille ja kuuleminen ja mahdollisuuksien mukaan huomioiminen kun tehdään suuria päätöksiä.
Kannatan ehdottomasti Kanniston koulun vuokraamista kristilliselle koululle jotta he saisivat suuremmat tilat. He ovat enemmänkin yhteiskuntaa rakentamassa, eivätkä uhkaamassa.
Yksityiset voivat olla tukemassa ja rikastuttamassa palvelutarjontaa.
Wau Sirpa, on ilo olla varahenkilösi,
Aurinkoisin terveisin,
Jaana Lääti