Eduskuntavaalit 2023
Eduskuntavaalit käydään huhtikuussa 2023. Keskusta tarjoaa Keravalta kolme erinomaista ehdokasta:
- Toimittaja, pastori, HTM Timo Laaninen
- Kirjailija, yrittäjä, TeM, TM Johannes Lahtela
- Luokanopettaja, pääluottamusmies, KTM Tuomo Suihkonen.
Timo Laaninen
Pastori, toimittaja, hallintotieteiden maisteri Timo Laaninen on tehnyt vaikuttavan uran poliittisen vallankäytön ytimessä. Hän on työskennellyt neljän pääministerin erityisavustajana, Suomen Keskustan puoluesihteerinä ja monissa poliittisissa luottamustehtävissä.
Sittemmin Laaninen valmistui teologian maisteriksi ja työskenteli pappina Helsingissä Malmin seurakunnassa. Pitkän rupeaman hän on toiminut myös politiikan toimittajana.
Laaninen on Keravan kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Hän on myös Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluevaltuutettu, Keskustan ryhmän varapuheenjohtaja ja Perheiden palvelut -jaoston jäsen. Seurakuntavaaleissa Laaninen menestyi erinomaisesti ja on juuri aloittanut kautensa seurakuntavaltuuston puheenjohtajana.
Vaalikampanjassaan Laaninen korostaa Suomen ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden varmistamista, taloudellista itsenäisyyttä ja omavaraisuutta. - LUE LISÄÄ.
Johannes Lahtela
Kirjailija, yrittäjä Johannes Lahtela on koulutukseltaan teatteritaiteen ja ortodoksisen teologian maisteri. Hän on työskennellyt myös näyttelijänä ja pappina. Viime vuodet Lahtela on keskittynyt kirjoittamiseen, ja julkaissut mm. kohua herättäneet addiktiokuvaukset Samuli Edelmannista ja Redramasta. Addiktioiden pysäyttäminen on yksi Lahtelan vaaliteemoista.
Lahtelan suvussa on pitkä linja Keskustan vaikuttajia: Isoisän isä, Matti Oskari Lahtela, oli Maalaisliiton kansanedustaja vuosina 1930–1958. Hänen poikansa Olavi Lahtela kuoli sairaskohtaukseen eduskuntatalon puhujakorokkeella 29.12.1968. Olavi toimi Maalaisliiton kansanedustajana kymmenen vuotta. Johannes Lahtelan isä, kirjailija Markku Lahtela, pyrki Keskustan ehdokkaana eduskuntaan 1970-luvulla.
”Vaikeissa tilanteissa rakenteet on turvattava, ja heikoimmista on huolehdittava. Jokainen meistä menee joskus rikki. Annan äänen
Uudenmaan kärsiville, hiljaisille ja näkymättömille”, Lahtela summaa teemojaan. - LUE LISÄÄ
Tuomo Suihkonen
Tuomo Suihkonen on luokanopettaja ja JUKOn Keravan pääluottamusmies. Hän on alansa aktiivinen vaikuttaja paikallisesti ja valtakunnallisesti. Vuodet 2010-2020 hän toimi OAJ:n Keravan opetusalan paikallisyhdistyksen puheenjohtajana ja vuosina 2019-2022 OAJ:n Uudenmaan alueyhdistyksen puheenjohtajana. Keväällä 2022 hän oli ehdolla OAJ:n puheenjohtajaksi. Valtakunnallisiin tehtäviin kuuluu nykyisin OAJ:n valtuuston jäsenyys.
Politiikkaan Suihkonen lähti aktiivisesti viime kuntavaaleissa. Ensi yrittämällä hänestä tuli Keravan kaupunginvaltuuston jäsen ja vapaa-aika- ja hyvinvointilautakunnan jäsen. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vaaleissa hän nousi varavaltuutetuksi ja nimettiin perheiden palveluista vastaavaan jaoston varajäseneksi.
Tuomo Suihkonen toimii toista kautta Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtajana. Hän on myös Keskustan puoluehallituksen jäsen.
Vaikuttamisensa tavoitteeksi Suihkonen kiteyttää turvallisen
arjen edellytysten luomisen uusmaalaisille ihmisille. Turvallisen arjen peruspilarit lähtevät lasten hyvinvoinnista, kasvatuksesta ja koulutuksesta, Suihkonen muistuttaa. - LUE LISÄÄ.