Tuire Aikio: Miten huomioidaan työrauha ja riittävä tuki oppilaalle?

Share |

Sunnuntai 23.5.2021 klo 21.23


x_Aikio-Tuire_small.jpgKoulujen ja oppilaitosten työrauhaongelmia voidaan ennaltaehkäistä hyvällä ja laadukkaalla opetuksella ja ohjauksella, unohtamatta kuitenkaan hyvää, turvallista ja osallistavaa ilmapiiriä ja monialaista yhteistyötä sekä uskallusta heittäytyä kokeilemaan harkitusti erilaisia toimintamalleja.

Varhainen puuttuminen on sekä ennalta ehkäisevää ja samalla myös korjaavaa toimintaa, jossa pyritään kohdentamaan toimet ehkäisevään toimintaan. Varhainen puuttuminen yhdistetään pääasiassa erityisopetukseen, oppimisvaikeuksiin, käyttäytymisen ongelmiin, kehityksen viivästymisiin tai muihin koulunkäyntiin tai oppimiseen liittyviin vaikeuksiin.

Ennalta ehkäisevään toimintaan ja varhaiseen puuttumiseen panostaminen on erityisen tärkeää, sillä se heijastuu suoraan taloudellisiin kustannuksiin. Korjaavat toimenpiteet ovat kuitenkin huomattavasti kalliimpia pidemmällä aikavälillä. Mitä aikaisemmin puututaan ja tuetaan ja resurssit ovat kunnossa, sitä paremmat edellytykset oppilaalla jatkoon. Tämä tulisi ottaa päätöksenteossa vielä paremmin huomioon.

Erityisen tuen tarve seuraa oppijaa pääsääntöisesti myös seuraavalle koulutustasoilla. Toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa on myös hyvät mahdollisuudet räätälöidä opiskelijan opintoja ja tarjota tukea hyvin yksilöllisesti. Jotta tarvittavat tukitoimet saadaan räätälöityä riittävän hyvin alusta lähtien, tarvitaan siihen hyvää nivelvaiheen yhteistyötä perusasteelta ja unohtamatta yhteistyötä kotiväen kanssa, ja tähän tarvitaan riittävästi aikaresursseja toimijoille. Hyvällä ja riittävällä yhteistyöllä eri siirtymävaiheissa ja eri toimijoiden kanssa, luodaan aina paremmat edellytykset jatkoon, ihan nuoren työllistymiseen saakka. Riittävään yhteistyöhön on siis resursoitava aikaa ja tekijöitä, tahtotilaa meillä kaikilla kasvatus- ja opetushenkilöstöllä siihen on. Ja erityisesti meidän täytyy muistaa tämä toiminta yksilötasolla, emme voi antaa yhdenkään pienen tai vähän isommankaan oppijan joutua maksamaan loppuelämän hintaa näiden päätöksiemme seurauksina.

Tuire Aikio
opinto-ohjaaja, erityisopettaja
Keravan keskustan (sit.) kunnallisvaaliehdokas

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 21.5.2021


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini