Birgit Enjala: Oletko suojelun puolella?

Share |

Sunnuntai 6.6.2021 klo 12.10


x_Enjala-Birgit_small.jpgKaupungin kasvua pidetään pakollisena ja välttämättömänä asiana, jonka takia luontoarvoiltaan tärkeät alueet häviävät yksi kerrallaan. Oletko valmis luopumaan Keravan vähäisistä jäljellä olevista metsistä ja pelloista? Oletko tietoinen, että Kaskelassa sijaitseva Jänisvuori ja Henriksdalin alue ovat jäämässä rakentamisen alle?  

Keski-Uudellamaalla metsien luonnontila on heikko, eikä vanhaa metsää ole paljoa jäljellä. Lisäksi suojelualueita on vähän ja suuri osa niistä on pinta-alaltaan pieniä, mutta silti runsaassa virkistyskäytössä. Jänisvuoren ja Henriksdalin vanhan metsän alue on arvokas luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiselle. Lisäksi alueelta löytyy mm. montaa eri kääpälajia ja äärimmäisen uhanalainen lahokaviosammal, joka on rauhoitettu ja erityisesti EU:n luontodirektiivin nojalla suojeltu. Yhdessä Jänisvuoren, Henriksdalin ja Haukkavuoren kanssa alueen metsät muodostavat Kaskelaan tärkeän vanhojen metsien verkoston ja niiden luonto- ja virkistysarvojen säilyttäminen on tärkeää.  Onko meillä oikeutta jatkuvasti tuhota lähiluontoamme kasvupaineen vuoksi?   

ELY-keskus ei voi lähteä edistämään lähiasukkaiden haluamaa suojelua niin kauan kun alue on Keravan yleiskaavassa merkitty asuinrakentamista varten. Minkälaisen tulevaisuuden tarjoamme itsellemme ja tuleville sukupolville? Jäljellä olevat luontokohteet tulee säilyttää ja hyödyntää niitä muuhun kuin rakentamiseen. Virkistyskäytössä alueet olisivat kaikkien keravalaisten, ja muidenkin, käytössä. 

Haluaisin ajatella alueiden käyttöä kokonaan uudella tavalla. Kerava on lähellä lentokenttää ja Helsinkiin tulevat turistit olisi helppo kuljettaa päiväretkille tai maaseutulomalle Kaskelaan. Maaseututurismi loisi paljon työpaikkoja varsinkin nuorille. Tuusulassa kehitellään hevoskyliä, mutta Keravalla tämä tuhotaan. Onko tässä mitään järkeä?   

Jänisvuoren ja Henriksdalin alueen säilyttäminen metsänä myös tukee Keravan kaupunkistrategian pyrkimystä olla monimuotoinen viherkaupunki. Kysy ehdokkaaltasi onko hän valmis puolustamaan kaavamuutosta, jotta alueen suojelu on mahdollista.  Minä olen!  

Birgit Enjala

Erityispedagogi/yrittäjä
Keskustan kuntavaaliehdokas
Kerava

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 6.6.2021

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini