Olemme vahvasti Keskuskoulun uudisrakentamisen puolella

Share |

Perjantai 18.3.2022 klo 13.34


Viime keväänä 2021 Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Inna Kallioinen teki valtuustoaloitteen Keskuskoulun suojelupäätöksen purkamiseksi. Kuntavaaleissa Keravan Keskustan vaaliohjelmassa otettiin kantaa Keskuskoulun uudisrakentamisen puolesta. Asia nousi jälleen syksyllä esiin Kallioisen valtuustoaloitteeseen tullutta vastausta valtuustossa käsiteltäessä, ja ryhmämme varapuheenjohtaja Tuomo Suihkonen perusteli tuolloin kattavasti uudisrakennusvaihtoehdon etuja. 

Nyt Keskuskoulun kohtalo on vihdoin etenemässä virallisesti valtuuston päätettäväksi. Kantamme on edelleen se, että suojelumerkintä pitää yrittää purkaa, jotta nykyisen Keskuskoulun paikalle voitaisiin rakentaa nykyaikaiset ja pedagogisesti toimivat muunneltavat oppimistilat mahdollistava uudisrakennus. 

Lähes käyttökelvottomien rakennusten remontteihin liittyy aina huomattavia riskejä budjetissa pysymisen ja hankkeen onnistumisen suhteen. Ymmärrämme, että vanha Keskuskoulu on historiallisesti arvokas ja monen keravalaisen perheen elämään muistoja jättänyt rakennus. Muistoja voidaan säilyttää esimerkiksi muistolaatoilla tai jättämällä osa rakennuksen kuorta jäljelle. 

On kuitenkin aika katsoa tulevaisuutta kohti ja rakentaa hyvin suunniteltu, keskeiselle paikalle oikein sijoitettu, uusi ja kaunis koulurakennus, jopa kulttuurikampus. Siinä voitaisiin hyödyntää suomalaisen puurakentamisen mahdollisuuksia. Se olisi sivistyksen näyttävä keravalainen maamerkki ja tarjoaisi oppilaille turvallisen ja terveellisen opinahjon.  

Keravalaiset lapset, opettajat ja muu koulun henkilöstö ansaitsevat rakennuksen käyttötarkoitusta tulevaisuudessa parhaiten palvelevan vaihtoehdon. Sen puolesta olemme luvanneet äänestäjillemme vaikuttaa. Aiomme pitää tämän lupauksemme. 

Keravan Keskustan valtuustoryhmä
Inna Kallioinen
Tuomo Suihkonen
Timo Laaninen

Kirjoitus on julkaistu Keski-Uusimaassa 18.3.2022

Kannanottoon yhtyvät myös ryhmämme varavaltuutetut
Vaito Niinisalo
Birgit Enjala


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini