PILVET KOTIEN YLLÄ?Torstai 9.10.2008 klo 22.10 - Sirpa Hartojoki
Kuntavaaleja lähestytään uutisten keskellä, jotka kertovat rahoitusmarkkinoiden kriisistä ja suhdannetaantumasta. Olen miettinyt, mitä tämä tarkoittaa uudelle valtuustolle. Monessa keravalaisessa kodissa on varmasti pohdittu, miten asuntolainojen korot ja asuntojen hinnat kehittyvät? Tai mitä tapahtuu työllisyydelle ja palveluille? 1990-luvun alun lama on vielä hyvässä muistissa. Talousviisaat ovat sanoneet, ettei niin pahoja aikoja ole tulossa. Liian synkkiin ajatuksiin tuskin kannattaa vajota, mutta pieni valppaus on paikallaan. Kansainvälisen talouden ongelmat heijastuvat myös kotikaupunkiimme. Keravan Keskustan vaaliohjelmassa on todettu, että työ ja toimiva talous ovat kaiken hyvinvoinnin perusta. Vaikka palvelumme tuotetaan varsin kustannustehokkaasti, taantuma tuntuisi myös Keravan kaupungin budjetin liikkumavarassa. Keravan talouden ja palveluiden on oltava tasapainossa. Vaalityön kuluessa olen huomannut, että keravalaiset suhtautuvat hyvin realistisesti tulevaan. Jo ennen uusimpia talousuutisia moni on sanonut, että ei pidä luvata liikaa. Se pitää varmasti paikkaansa. Taloudellisesti vaikeina aikoina maltti on valttia. Se on vastuunkantoa tulevia sukupolvia kohtaan, ettei heille jätetä liian velkaista ja liian korkean verotuksen Keravaa. Peruspalveluista ei silti voida tinkiä missään olosuhteissa. Joku miettii ehkä, voiko keskisuuri valtuustoryhmä vaikuttaa eli kannattaako meitä äänestää? Valtuustotyö vaatii osaamista, aktiivisuutta, sitkeyttä ja aitoa yhteistyötä kaikkien puolueiden kanssa. Ehdokkailtamme löytyy näitä ominaisuuksia ja ryhmän koon ratkaisevat keravalaiset äänestäjät. Teimme aloitteen lasten kotihoidon tuen Keravalisästä ja se otettiin jälleen käyttöön muutama vuosi sitten. Tosin ei aivan siinä laajuudessa, mitä esitimme, mutta periaatteellisesti päätös oli merkittävä. Sen hyväksi oli tehtävä paljon työtä. Viime vaalien alla lupasimme toimia terveys- ja liikuntapalveluiden puolesta. Luottamushenkilömme ovat tehneet niin eri foorumeilla. Silti kaikissa edellä mainituissa palveluissa on edelleen parantamisen varaa. Keravalisää on laajennettava, terveyskeskuspalveluja on vahvistettava ja uimahalli on remontoitava. Keravan Keskusta on linjannut vaaliohjelmassaan niitä arvoja ja tavoitteita, joiden puolesta haluamme toimia satoi tai paistoi. Tulevaisuus on täynnä haasteita ja mahdollisuuksia. Ennakkoäänestys alkaa 15.10. Keravan Keskustalla on 27 hyvää ja eteenpäin katsovaa ehdokasta. Juoksua on parannettava monessakin asiassa. Yksi niistä on Keskustan luottamushenkilöiden yhteydenpito kuntalaisiin vaalien välillä. Tarvitaan lisää kaikille avoimien keskustelutilaisuuksien järjestämistä ja tämän kotisivun käyttöä keskustelu- ja palautefoorumina. Sirpa Hartojoki valtuustoryhmän puheenjohtaja |

