Mitä haluamme kuntauudistukselta?

Uusi hallitus on ottanut tavoitteekseen maan laajuisen kuntauudistuksen. Sitä valmistellaan vauhdilla – virkamiestyönä, mutta kuntaministeri Virkkusen (kok) johdolla ja kuuden hallituspuolueen ohjauksella. 

Ehdotuksia lainsäädännöksi, uusien kuntien kriteereiksi ja uudeksi kuntakartaksi tehdään vuoden loppuun mennessä. Kuntien kuuleminen ja laajempi poliittinen keskustelu ovat vuorossa vasta, kun esitykset ovat jo pöydässä. Tällä on ehkä ajateltu vaimentaa kritiikkiä, mutta on käynyt päinvastoin. Valmistelu on koettu ylimieliseksi.   

Vauhti on kova. On syytä pikaisesti pohtia kuntauudistuksen avainkysymyksiä. Millaista kuntauudistusta itse haluamme? 

Ensimmäinen huoli kohdistuu valmisteluprosessiin. Se on virkamieskeskeistä ja salaista. Kuntien lausuntoja pyydetään vasta, kun tärkeimmät ehdotukset uutta kuntakarttaa myöten on tehty. Kuntien kapinaliike on syntynyt mm. siksi, että on puhuttu kuntien yhdistämisestä jopa pakolla. Näin suurissa kysymyksissä on totuttu laajaan poliittiseen valmisteluun. Nyt se ei toteudu. 

Uudistuksen keskeiseksi kriteeriksi on nostettu työssäkäyntialue. Ne ovat hyvin erikokoisia. Helsingin työssäkäyntialuetta on lähes koko Uusimaa. Syrjäseuduille määrittely ei juurikaan sovellu. Työssäkäyntialue ei ole mielekäs kriteeri sille isolle joukolle ihmisiä, jotka eivät ole työelämässä. Juuri he kuitenkin tarvitsevat eniten lähipalveluja. 

Uudistusta on perusteltu taloudellisilla seikoilla. Suuruuden ekonomiasta on hyötyä joissakin asioissa, ei kaikissa. Suuriin yksikköihin liittyy byrokratian kasvun vaara. Eri tekijät huomioiden optimikokoisena on pidetty 30 000 – 50 000 asukkaan kuntia. Useimmat Keski-Uudenmaan kunnat ovat tällaisia. Näissä myös kuntalaiset ja päätöksentekijät ovat vielä suorassa vuorovaikutuksessa. Vertailun vuoksi todettakoon, että 40 000 asukkaan Vuosaaren kaupunginosasta ei ole yhtään edustajaa Helsingin kaupunginvaltuustossa! 

Helsingin Sanomissa (22.10.) Helsingin poliittiset johtajat – ylipormestari Jussi Pajunen (kok), hallituksen puheenjohtaja Risto Rautava (kok), ryhmäjohtaja Ville Ylikahri (vihr.) ja valtuuston 2. varapuheenjohtaja Rakel Hiltunen (sdp) liputtavat jopa yli miljoonan asukkaan suurkaupungin puolesta. Liitoskaavailut koskivat myös Keravaa, Sipoota ja Kirkkonummea. 

Mikä rooli kehyskunnille on varattu kuntauudistuksessa? Halutaanko ne Helsingin takapihaksi? Kysymys on ajankohtainen ja aiheellinen. 

Näyttää siltä, että hallituksen ja pääkaupungin johdossa ajetaan isojen yksikköjen muodostamista, huippuna suur-Helsinki. Kuntien välistä kilpailua asukkaista ja työpaikoista pidetään haitallisena. Se voi olla kuitenkin monin tavoin hyödyllistä pitäen kunnat vireinä ja asukkaiden mielipiteet huomioon ottavina. 

Vaakakupissa on siis isoja valintoja: Suostutaanko ylhäältä päin saneltuun suurten kuntien malliin ylipäätään? Hyväksytäänkö Helsingin pulmien ratkaisumalliksi liittämällä siihen pakolla muut pääkaupunkiseudun kaupungit ja osa kehyskunnista? Riittääkö vaihtoehdoksi lähtökohta, että nykyiset kaupungit ja kunnat jatkavat entisellään ikään kuin mitään muutostarpeita ei olisi?

Jos ajatellaan olevan tarvetta joihinkin muutoksiin, on kysyttävä: Onko ratkaisumallina nykyisten kuntien yhdistäminen sellaisenaan? Voisiko tässä – mielestäni monia uhkia sisältävässä tilanteessa – tarkastella koko palettia uudesta näkökulmasta? 

Myös Keski-Uudellamaalla on muodostunut yli kuntarajojen luontaisia ihmisten asioimissuuntia, palvelujen käyttöä ja kuntien yhteistyömuotoja. Löytyisikö näistä uusia elinvoimaisia ja toimivia vaihtoehtoja hallituksen yksipuolisten kaavailujen sijaan? Sellaisia, jotka ottaisivat paremmin huomioon asukkaiden tarpeet ja kuntien tahdon.

Kyösti Haukipuro
kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja (kesk)
Kerava