Soitin pari viikkoa sitten eräänä arki-iltana ambulanssin keskikaupungille sammuneelle tajuttomalle 14-vuotiaalle lapselle. Sattumalta huomasin ohikulkijana, että maassa makasi henkilö, jonka ympärille oli kerääntynyt joukko ihmisiä. Menin kysymään, tarvitaanko apua. Minulle kerrottiin, että...
Soitin pari viikkoa sitten eräänä arki-iltana ambulanssin keskikaupungille sammuneelle tajuttomalle 14-vuotiaalle lapselle. Sattumalta huomasin ohikulkijana, että maassa makasi henkilö, jonka ympärille oli kerääntynyt joukko ihmisiä. Menin kysymään, tarvitaanko apua. Minulle kerrottiin, että paikalle on jo soitettu ambulanssi ja että lapsi on ollut sammuneena varmaankin noin 20 minuuttia. Kaikki paikallaolijat vaikuttivat päihtyneiltä – siinä oli nuoria ja myös pari aikuista seisoskelemassa.
Yksi lapsista oli polvistunut suojaksi sammuneelle ja kääntänyt hänet kylkiasentoon. Hän kysyi minulta, onko sammunut oikeassa asennossa. Osa paikallaolijoista oli tilanteessa todella hätääntyneitä ja hysteerisen itkuisia. Osa pelkäsi, että kaveri on kuollut. Osa pelkäsi, tuleeko paikalle poliisi. Kokeilin, että tajuton hengittää ja soitin hätäkeskukseen vielä itse, koska ilmeisesti sinne soittaneet olivat poistuneet jo paikalta. Ambulanssi tuli paikalle.
Tämä tilanne oli havahduttava ja surullisen järkyttävä. Se sai ajattelemaan. Sammunut lapsi oli juonut kavereidensa mukaan raakaa viinaa. Miten on mahdollista, että meidän Suomessamme lapset juovat keskikaupungilla kirkasta viinaa arki-iltana ilman, että kukaan aikuinen puuttuu tilanteeseen ennen kuin yksi lapsista makaa sammuneena maassa – eikä edes silloin heti? Miksi silmien sulkeminen ja ohi kulkeminen on meistä monelle niin helppoa?
Jokainen lapsi ja nuori tarvitsee ympärilleen vastuullisia ja välittäviä aikuisia kannustamaan koulunkäyntiin, harrastuksiin ja aikuiseksi kasvamiseen. Kaikilla sellaisia aikuisia ei kuitenkaan perhe- ja lähipiirissä ole, minkä vuoksi meidän jokaisen pitäisi mielestäni tarkemmin havainnoida ympäristöämme ja auttaa silloin, kun näemme jonkun tarvitsevan apua. Toivottavaa tietenkin olisi, että omat lähiaikuiset tai viimeistään ympärillä olevat ohikulkijat puuttuisivat nuoren ongelmiin jo ennen edellä kuvaamaani tilannetta. Toivottavasti tälle kohtaamalleni lapselle ei jäänyt pysyvää haittaa tapahtumista.
Inna Kallioinen
opiskelija, oikeustieteen ylioppilas
kuntavaaliehdokas (kesk.)
Kerava
Kirjoitus on julkaistu Keski-uusimaassa 14.3.2017
