Hyvää ikääntymistä, turvallista vanhuutta

Vanhustyön keskustliiton toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen vieraili Keravan Keskustan järjestämässä Kahvila K:ssa 20.11.2013. Tulevaisuus eläkeläisenä ja ikäihmisenä rupeaa jossain vaiheessa mietityttämään meitä kaikkia. Miten pärjään taloudellisesti ja millaista apua ja hoitoa saan, kun niitä joskus tarvitsen. Omat iäkkäät sukulaiset ja heidän elämäntilanteensa on myös monella mielessä ja huolenaiheena.

Pirkko Karjalainen

toiminnanjohtaja, Vanhustyön keskusliitto ry

Kerava, Kahvila K, 20.11.2013

HYVÄÄ IKÄÄNTYMISTÄ, TURVALLISTA VANHUUTTA

Onko vanhuudessa ja ikääntymisessä jotakin kiinnostavaa? Eikö se ole pelkkää alamäkeä, sairauksia ja mielen rapistumista. Kuitenkin me kaikki ikäännymme – päivä kerrallaan. Tulevaisuus eläkeläisenä ja ikäihmisenä rupeaa jossain vaiheessa mietityttämään. Miten pärjään taloudellisesti ja millaista apua ja hoitoa saan, kun niitä joskus tarvitsen. Omat iäkkäät sukulaiset ja heidän elämäntilanteensa on myös monella mielessä ja huoneaiheena.

Yhä vielä on liian paljon vääriä, tosiasioihin perustumattomia ennakkoluuloja ja asenteita vanhuudesta ja iäkkäistä ihmisistä. Ikäihmiset ovat monin tavoin voimavara, ikääntymisessä on paljon positiivisia asioita – niin ihmiselle itselleen kuin hänen lähipiirilleen ja yhteiskunnalle. Nuo voimat ovat sekä henkisiä että ihan taloudellisia. Ikäihmisten joukko tukee läheisiään eri tavoin, vaikuttaa järjestöissä ja on melkoinen kuluttajajoukko monissa palveluissa. On jopa ruvettu puhumaan vanhuustaloudesta. 65 vuotta täyttäneitä on nyt runsas miljoona ja 80 vuotta täyttäneitäkin noin 270 000. Aika suuri osuus noin viisi ja puolimiljoonaisesta kansasta. Yhdeksän kymmenestä 75 vuotta täyttäneestä asuu aivan tavallisessa asunnossa kotonaan. Ja myös haluaa asua.

Tulevaisuutta on vaikea tarkasti ennustaa, mutta siihen voi ja pitääkin varautua. Tästä tulevaisuuteen varautumisesta on nyt kyse, kun mietitään erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluita ja ikääntyvien ihmisten hyvinvointia ylipäätään. Millaisia välineitä meillä on varautumiseen ? Minkä tahon taikka kenen tulee varautua ? Mikä on julkisen vallan eli valtion ja kunnan vastuu, mikä ihmisen ja hänen läheistensä oma vastuu ? Näihin kysymyksiin on mielestäni etsittävä ja löydettävä vastauksia.

Heinäkuun 2013 alusta voimaan tullut laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta ja iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista eli ns. vanhuspalvelulaki sisältää monia ainakin periaatteellisia vastauksia. Lain tueksi on laadittu myös laatusuositus, jossa yksityiskohtaisemmin avataan lain taustana olevia tavoitteita ikäihmisten elämänlaadusta ja paremmasta arjesta.

Ilman tuota uutta lakiakin asiat olisi pitänyt hoitaa kuntoon ja kunnolla. Meillähän perustuslain 19 §:n mukaan julkisen vallan tulee turvata väestön välttämätön huolenpito. Eikä tietääkseni missään muussa maassa ole erityistä vanhuspalvelulakia. Jotakin ravistelua kuitenkin tarvitaan, jos keskustelun ytimessä on ”vanhushuoltosuhde”, jonka pelätään romuttavan koko hyvinvointiyhteiskunnan perustan, niin eläkkeet kuin palvelut. Näin hiukan liioitellen ilmaistuna. Väestön vanheneminen on liian usein lähtökohtaisesti ongelma, jossa on kielteinen maku. Väestön vanheneminen on tosiasia, mutta siinä on monta puolta.

                                                                                                                                                        2

Oman käsitykseni mukaan vanhuspalvelulaissa on runsain määrin sellaisia lähtökohtia, joilta voimme rakentaa ikääntyvälle väelle hyvää ja toivon mukaan jopa nykyistä parempaa tulevaisuutta. Lain tavoitteiksi ikääntyneen väestön osalta on todettu sekä hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen että parempi vaikuttamismahdollisuus kunnan päätöksentekoon. Yksittäisen iäkkään henkilön osalta tavoitteina on laadukkaiden, oikea-aikaisten ja yksilöllistä tarvetta vastaavien palveluiden saannin parantuminen sekä se, että mahdollisuus vaikuttaa omien palveluidensa toteuttamiseen vahvistuu. Aika järkeenkäypiä pykäliä, joista on helppo olla samaa mieltä..

Laki ei sisällä mitään uusia subjektiivisia oikeuksia, mutta selvästi pitää lähtökohtana iäkkään ihmisen itsemääräämisoikeutta.  Painotetaan oikeutta arvokkaaseen vanhuuteen ja siihen kuuluu oikeus päättää ja valita. Tätä pidän todella tärkeänä ja myös palveluita toteuttavia tahoja velvoittavana asiana. Puhutaan paljon asiakaslähtöisyydestä. Vanhuspalvelulaissakin todetaan selvästi, että iäkkään henkilön palvelusuunnitelmassa on hänen  omat näkemyksensä mahdollisista vaihtoehdoista kirjattava. Nimenomaan iäkkään itsensä, ei vaikkapa hänen omaisensa, jos vanhus itse kykenee tahtonsa ilmaisemaan.

Ihmiset ovat erilaisia. Eikä tämä erilaisuus suinkaan iän myötä vähene – pikemminkin päinvastoin. On erinomaisen suuri haaste vastata tähän erilaisuuteen puhutaan sitten terveys- ja sosiaalipalveluista tai ihan yleisistä asenteista. Tämä erilaisuus ja jopa ristiriitaisuus näkyy myös siinä, että lakia valmisteltaessa ei  määritelty vanhuuden ikärajoja. Eihän meillä ole yksimielisyyttä siitäkään, mikä olisi iäkkäille sovelias nimitys. Tuoreessa kyselyssä suosituimmiksi osoittautui seniori ja ikäihminenkin menetteli, mutta vanhus oli hyvä nimitys vain noin  joka kymmenennen vastaajan mielestä. 80 täyttäneistä noin 1/3 piti senioria parhaana. Kun kansalaisilta kysyttiin, milloin heidän mielestään ihminen on vanha, vastaukseksi tuli noin 72 vuotta, mutta yli 80-vuotiaat olivat sitä mieltä, että vanhaksi voi sanoa 80 vuotta täyttänyttä.

Palvelut tulee vanhuspalvelulain mukaan järjestää niin, että ne ovat kunnan ikääntyneen väestön saatavissa yhdenvertaisesti ja lähellä asiakkaita, jollei palvelujen keskittäminen ole perusteltua niiden laadun ja turvallisuuden kannalta. Toinen iso kokonaisuus on pitkäaikaishoitoon liittyvä periaate, jonka mukaan hoito on järjestettävä ensisijaisesti kotona tai kodinomaisissa oloissa ja räätälöityjen (eli yksilöllisesti toteutettavien ) palvelujen avulla. Laitoshoito olisi perusteltua vain lääketieteellisin perustein tai jos se on muuten perusteltua iäkkään henkilön arvokkaan elämän ja turvallisen hoidon kannalta. Kunnan suunnitelmissa tulee siis painottaa kotona-asumista ja kuntoutusta edistäviä toimenpiteitä ja kehittää palveluita mukaan lukien myös omaishoito.

Avainsanoja ovat mielestäni yhdenvertaisuus, palvelut oikea-aikaisesti lähellä asiakkaita, asuminen kotona ja avopalvelut, omaishoito, kuntoutus, hyvinvoinnin edistäminen sekä turvallinen ja arvokas elämä. Laissa myös suorastaan velvoitetaan kunnan eri hallintokuntia keskinäiseen yhteistyöhön ja samalla kuntaa yhteistyöhön alueen järjestöjen ja yksityisten toimijoiden kanssa. Yhteistyö on käsitykseni mukaan todellinen mahdollisuus, kun joudutaan miettimään, mihin erilaiset inhimilliset ja taloudelliset

                                                                                                                                                        3

voimavarat riittävät. Nyt painotetaankin hyvinvointia edistäviä palveluita ja toimintoja, joiden avulla ikääntyvä väki voi niin ruumiin kuin hengen puolesta paremmin. Tärkeä osuus tässä on myös erilaisella neuvonnalla ja ohjauksella niin erilaisista palveluista kuin vaikkapa oikeasta ravitsemuksesta, asumisen ratkaisuista ja mahdollisuuksista osallistua itseä kiinnostaviin harrastuksiin.

Lopuksi haluan nostaa esille neljä oman käsitykseni mukaan erityisen tärkeätä asiaa:

-       asenteet ja oikea tieto

-       kotona-asuminen mahdollisimman pitkään

-       omaishoito

-       kuntoutus

Olen omassa työssäni eri yhteyksissä kohdannut monenmoisia asenteita. Osa on puhtaasti ennakkoluuloja, kun ei tiedetä sen paremmin kuntien palveluista kuin järjestöjen toimista. Osa ennakkoluuloista perustuu myös mediassa oleviin kauhutarinoihin heitteille jääneistä vanhuksista tai taakkansa alle nujertuvista omaishoitajista. On myös melkoista tietämättömyyttä siitä, millaisia vaivoja ja sairauksia vanhoilla ihmisillä on ja miten niitä voidaan ja pitäisi hoitaa taikka lievittää ja jopa ehkäistä. Tässä oikean ja asiallisen tiedon levittämisessä riittää vielä työtä. Ikäihmisten tiedonsaannissa on yhtenä esteenä varmasti se, että aika moni asia on netissä taikka esimerkiksi kunnassa monen eri nimikkeen alla. Tässä olisi paremman tekemisen paikka.

Toinen iso kysymys on kotona-asuminen mahdollisimman pitkään. Mitä se on kenenkin kohdalla ? Joskus se onkin kotona-asumista mahdottoman pitkään, yksin ja turvattomana. Kun tehdään suunnitelmaa paljon apua ja palveluita tarvitsevan ikäihmisen hoitamisesta, tulee mielestäni uskoa häntä, jos hän selkeästi ilmaisee halunsa päästä kotiaan turvallisemmaksi kokemaansa paikkaan. Olkoon se sitten palvelutalo tai mikä muu tahansa. Meillä on myös tutkittua tietoa siitä, että yksinäisyyttä kokevia vanhuksia voidaan auttaa heidän omia psykososiaalisia voimiaan parantavilla menetelmillä. Niitä kannattaa ihan taloudellisin perustein ottaa käyttöön.

Omaishoito on erittäin ajankohtainen asia – tavoitteeksi ilmaistaan sen lisääminen ainakin jossain määrin. Suurin osa omaishoidettavista on iäkkäitä ja suurin osa heidän hoitajistaan myös iäkkäitä. Tällä hetkellä tilanne palkkioiden ja tukipalvelujen suhteen vaihtelee aikalialla eri kunnissa. Selvästi on tarvetta yhtenäisempään toimintatapaan ja ensi vuoden puolella ilmeisesti on tulossa ehdotuksia uusiksi järjestelyiksi.

Entä sitten ikäihmisten kuntoutus ja sairaalasta kotiuttamistilanteet. Työssäollessa saa työterveyshuollon palveluita ja kuntoutus kuuluu kuvaan. Mitä vanhempi ihminen on kyseessä, sitä tehokkaammin ja nopeammin kuntoutusta on toteutettava. Tästäkin on tutkittua tietoa ja näyttöä. Oleellisen tärkeää on sekin, että esimerkiksi sairaalajakson jälkeen kulkee tieto kotipalveluun, jos asiakas tarvitsee kotona apua Myös kotiin on mahdollista kannattaa järjestää kuntoutusta.