Keskustan vuosikokous otti kantaa kuntauudistukseen: Hallitukselle jäitä hattuun!02.04.2013 Keravan Keskustan paikallisyhdistys otti vuosikokouksessaan 2.4.2013 kantaa sekavana pitämäänsä hallituksen kuntauudistuspolitiikkaan. Keravan keskustalaiset ovat seuranneet kasvavalla ihmetyksellä Jyrki Kataisen (kok) hallituksen sekoilua niin sanotussa kuntauudistuksessa. Yhä ilmeisemmältä näyttää, että kuntaliitoksista on tullut hallitukselle pakkomielle. Sen vallassa ajetaan ratkaisuja, joiden mielekkyys on kyseenalainen ja jotka ovat asukkaiden etujen vastaisia. Yhtenä esimerkkinä tästä on ehdotus Keravan ja Tuusulan liittämisestä Vantaaseen. Sen seurauksena Keski-Uudenmaan kunnat ja kaupungit ovat olleet pakotettuja etsimään tasapuolisempia, vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita ollaan muuttamassa hallinnollisista, ei asukkaiden tarpeiden mukaisista lähtökohdista. Hallitus ei halua kuulla edes itse asettamiensa asiantuntijoiden näkemyksiä. Sekoilun lopputuloksena on linjauksia, joita ei osata tulkita samalla tavalla edes hallituksen omassa piirissä. Nyt on korkea aika laittaa jäitä hallituksen hattuun, Keskustan Keravan paikallisyhdistys vaatii. Paikallisyhdistyksen vuosikokous toteaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon sekä muiden palvelujen parhaita järjestämismalleja on mahdollista selvittää kiihkottomalla ja asiantuntemusta kunnioittavalla tavalla. Jopa kuntien yhdistämistä voidaan selvittää silloin, kun se perustuu kunnallisen itsehallinnon kunnioittamiseen ja vapaaehtoisuuteen. Keravan Keskusta muistuttaa, että Suomen nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista Keravan kaltaisten, hyvin asiansa hoitaneiden kuntien pakkoliittämistä toisiin kuntiin. Keskustalaisille itsenäinen Kerava on edelleen ykkösvaihtoehto. Keravalla 2.4.2013 |