Timo Laaninen kyseenalaistaa monitoimihallin sijoittamisen Keinukallioon

28.04.2021

x_small_Laaninen-Timo_rajattu.jpgKeskustan kuntavaaliehdokas Timo Laaninen yhtyy Eero Lehden kritiikkiin (K-U 24.4.2021) Keravan monitoimihallin suunnittelemiseksi Keinukallioon. Lehti ehdottaa hallin rakentamista Keravan keskustan alueelle Keravan kartanon eteläpuolelle. 

Mielipidekirjoituksessaan (K-U 28.4.2021) Laaninen toteaa, että Keinukallio on hallin sijaintipaikkana hankala lasten harrastusmahdollisuuksia ajatellen. ”Koulu ja vanhemmat joutuvat organisoimaan kuljetukset sinne, koulu päivällä ja vanhemmat illalla.”

Laaninen yhtyy Lehden ajatuksiin siitä, että hallin pitäisi olla lähellä palveluja, joita vanhemmat voisivat käyttää lasten harjoitustuntien aikana.

Keravan keskustan kuntavaaliohjelmassa otetaan varovaisen myönteinen kanta monitoimihallin rakentamiseen. Ehtona kuitenkin on, että sille saadaan varmistettua kestävä toiminnallinen ja taloudellinen perusta. Toiminnallisuuden näkökulmasta suurin ongelma on hallin suunniteltu sijainti. 

Timo Laaninen toivoo, että Eero Lehden ehdotus otetaan vakavaan harkintaan ja pitää tärkeänä, että keskustelua sijoituspaikasta jatketaan Sipoon kunnan kanssa.

Timo Laanisen kirjoitus kokonaisuudessaan on luettavissa täällä.

23.10.2021Keskustan Uudenmaan piiri kokoontuu Keravalla
07.10.2021Keskustan syysretki Jalotuksen kiertotalouskeskukseen
14.09.2021Aluevaali-ilta Uudenmaan keskustalaisille
18.08.2021Keskusta saa uusia paikkoja Keravan toimielimiin
14.06.2021Keskusta lisäsi kannatustaan Keravalla
26.05.2021Keskusta pärjäsi Nuorisovaaleissa parhaiten
01.05.2021Tuomo Suihkonen: Korona-ajan tuomaa oppimisvajetta on paikattava
28.04.2021Timo Laaninen kyseenalaistaa monitoimihallin sijoittamisen Keinukallioon
26.04.2021Valtuustoaloite: Keskuskoulun alue suunniteltava uudelta pohjalta
19.03.2021Keskusta on suurin nousija puoluebarometrissa

Siirry arkistoon »