Timo Laaninen ja Riikka Reina pohtivat ihmisyyttä politiikan ytimessä

01.12.2021

Timo Laanisen uutuuskirja Keskustan kuiskaaja innoitti keskusteluun ihmisyydestä poliittisen vallankäytön sydämessä. Keravan kirjastossa järjestetyn tilaisuuden haastattelijana toimi kirkkoherra Riikka Reina, jonka kysymykset veivät syviinkin pohdintoihin.

Mikä vetää ihmisiä politiikkaan, hakeutuuko sinne tietynlaisia ihmistyyppejä?
- Tähän ikään tultuani olen entistä vakaammin sitä mieltä, että tärkein motiivi on halu parantaa maailmaa. Mitä se parempi maailma on eri puolueille tai yksilöille on tietysti kullekin erilaista. Raha ei ole poliitikon motiivi, moni heistä tienaisi muualla paremmin. Vaikuttajan työtä ei jaksaisi tehdä, ellei ole syvempää aatteellista motivaatiota, Laaninen pohti.

Poliitikolta vaaditaan paljon, miten siihen mahtuu ihmisyyden kokonaisvaltainen kirjo?
-
Nykypäivän poliitikoilla on vahvempi pyrkimys sovittaa elämäänsä myös yksityisyys. Kun itse tulin politiikkaan, se oli enempi miesten laji ja vei elämässä niin vahvan sijan, että moni on sitä jälkeenpäin katunutkin. Nyt osataan olla viisaampia. Mutta ei käy kiertäminen, vaikeaa se yhteensovittaminen on.

Mitä politiikka tekee ihmiselle?
- Kyllä se muuttaa. Paljon riippuu vaalijärjestelmästäkin. Esimerkiksi Ruotsin listavaalissa kilpailijoina ovat puolueet ja huomio keskittyy puoluejohtajiin. Meillä on jokaisen saatava henkilökohtaisesti paljon ääniä tullakseen valituksi. Se ruokkii kilpailua monilla tasoilla, ei vain puolueiden kesken vaan myös oman puolueen sisällä. Kyllä raju kilpailu muuttaa ihmistä.

Mitä kärjekäs some-keskustelu tekee politiikalle?
- Some toisaalta tuo ihmisille mahdollisuuden suoraan yhteydenpitoon ja viestien välittämiseen ohi median. Toisaalta se on omiaan luomaan kärjistyksiä, kun ärhäkimmät ovat vahvimmin äänessä. Poliitikon pitäisi muistaa se, että kärjistykset luovat vääristymiä. Ne eivät kuvaa oikeasti suuren yleisön tuntoja. Suurin osa ihmisistä ajattelee kuitenkin maltillisemmin. Uutta politiikan tulokasta ivaava ja ilkeämielinen puhe voi kauhistuttaa, mutta ikä auttaa tässäkin. Ja muistettakoon sekin, että elämää on hyvin paljon Twitterin ulkopuolella.

Sinä kirjoitat kirjassasi ihmisistä kauniisti. Oliko valinta tietoinen?
- Se oli ehto koko ryhtymiselle. Halusin osoittaa, että poliitikoistakin voi kirjoittaa kohteliaasti mutta silti totuudellisesti. Ajattelin, että minulla ei ole varaa kirjoittaa itsestäni virheettömänä ja arvostella muita.

Mitä ajattelet kansalaisen, äänestäjän roolista poliittisena ihmisenä?
- Me kaikki teemme politiikkaa ainakin äänestämällä tai äänestämättä jättämisellä. Demokratia on erittäin vaativa järjestelmä. Jotta se toimisi, se edellyttää valveutuneita äänestäjiä. Näen haasteeksi sen, miten päästäisiin aitoon, ymmärtämystä lisäävään vuoropuheluun. Tässä mielessä aika on vaativampi nyt kuin entisaikojen tupailloissa. 

Voiko ihminen selvitä ehjänä pois politiikasta?
- Ei aina. Kun neljän vuoden välein on käytävä kilpailu, jossa panee peliin koko persoonallisuutensa ja paljon rahaakin, voi putoaminen olla kova kolahdus. Eduskunnasta pois putoava kansanedustaja ei ole työmarkkinoillakaan vahvinta valuuttaa. Pettymys voi vaatia pitkänkin surutyön.

Mitä opit ihmisyydestä, kun urasi viimeiset vuodet toimit pappina?
- Oikeastaan kaikesta siihen asti koetusta oli hyötyä pappina, sillä tehtävässä kohtaa koko elämän kirjon ja ihmiset heidän elämänsä solmukohdissa. Tärkeintä on sama avainasia kuin politiikassa, kuuntelemisen taito. Kun ihminen tulee kohtaamaan, hänellä on suuri tarve tulla kuulluksi.


riikka_reina_timo_laaninen.jpg

Riikka Reina ja Timo Laaninen keskustelivat ihmisyydestä politiikassa Laanisen uutuuskirjan valossa. Kirjailijatapaamisen järjestivät Keravan Keskusta ja Keravan kaupunginkirjasto 1.12.2021.


07.05.2022Vantaa-Keravan Keskusta vaatii enemmän kotimaista ruokaa julkisiin ateriahankintoihin
03.05.2022Inna Kallioinen Keskustan puoluevaltuustoon
02.05.2022Vakavat viestit siivittivät Vihreää Vappua 2022
28.04.2022Uudenmaan piirikokouksen päätöksiä: Laaninen eduskuntavaalien ehdokkaaksi, Kallioinen ehdolle puoluevaltuustoon
15.03.2022Timo Laaninen eduskuntavaalien ehdokkaaksi
10.03.2022Keskustan aloite: varautumis- ja pelastussuunnitelma päivitettävä Vantaa-Keravan alueella
09.03.2022Valtuustoaloite pallokentän valaistuksesta etenee
26.02.2022Aluehallinnon paikkaesitykset lyötiin lukkoon
01.02.2022Timo Laaninen juontajaksi radion keskusteluohjelmaan
23.01.2022Keravan Keskustalla loistava vaalimenestys

Siirry arkistoon »