Talouden kysymykset Rusin ja Kemellin puntarissa

02.04.2015

Kahvila K:n teemaillan vierailijat valtiotieteen tohtori, suurlähettiläs Alpo Rusi ja kauppatieteiden maisteri, oik.yo Ann-Mari Kemell vetivät 1.4. Cafe Intron väkeä täyteen.

- Vienti on saatava vetämään, yrittäjyys elpymään ja säästöissä on noudatettava oikeudenmukaisuutta. Kannattaa lukea historiaa ja kannattaa katsoa kansainvälisesti ympärilleen oppiakseen, millaisia menestymisen avaimia muualla maailmassa on löydetty.  Näin kiteytti illan puheenjohtaja Kyösti Haukipuro kansanedustajaehdokkaiden esiin nostamia sisältöjä.

Alpo Rusi arvioi Suomen jääneen monessa mielessä jälkijunaan ja esitti pitkän listan uudistumisen haasteita. Taloutemme tuotantopohja on paljon kapeampi kuin vaikka Ruotsin; meidän olisi kehitettävä innovaatioita, joilla tuotamme maailman markkinoita kiinnostavia tuotteita. Verotusrakenteemme on yrityksille monia muita maita raskaampi, ja arvonlisäveron alarajaa pitäisi nostaa. Työmarkkinajärjestelmässä tulisi olla enemmän tilaa paikalliselle sopimiselle, joka auttaa yrityksiä selviämään vaikeimpien aikojen yli ja edistää työpaikkojen pysyvyyttä. Koulutusjärjestelmässä pitäisi vahvistaa käytännöllisiä oppisopimusmalleja, joissa nuori voi työskennellä osa-aikaisesti ammattikoulutuksensa rinnalla. Myös työperäistä maahanmuuttoa tarvitaan uudistusvoimaksemme.

Rusi moitti Suomea ylipolitisoituneeksi. Ammattiliittojen jäsenmaksujen kautta syntyvillä rahastoilla rahoitetaan puoluepoliittista toimintaa ja osallistutaan näin poliittiseen päätöksentekojärjestelmään. Poliittiset virkanimitykset saivat Rusilta ruoskintaa, ja myös Keskustalle hän esitti haasteen uusiin toimintatapoihin.

Ann-Mari Kemell arvioi Keskustan olevan jo hyvää vauhtia uudistumisen tiellä ja hyvällä asialinjalla. Kemellin huolen kärki kohdistui korkeaan kokonaisveroasteeseen, joka karsii yrittämisen henkeä. – Haluan kehittää yritysmyönteistä yhteiskuntaa, ja näen että yrittäjä on tulevaisuuden – jopa nykypäivänkin – duunari, joka tarjoaa palveluksiaan asiakkaille, Kemell pohti.

Kemell totesi, että Suomella ei ole mahdollisuuksia käydä kilpasille halpatuotantomaiden kanssa, vaan kansainvälisen kilpailukykymme perusedellytyksinä ovat satsaukset koulutukseen ja innovaatioihin. Ansiotuloverotusta keventävät järjestelyt saivat Kemellin kannatuksen, kun taas kautta linjan tapahtuvaa arvonlisäveron alarajan nostoa hän ei pitänyt mahdollisena.

Cafe Intron täyttänyt runsas yleisö osallistui vilkkaasti keskusteluun, jossa pohdittiin mm. globaalia vastuuta, rakennemuutosten tarpeita ja Juha Sipilän esittämää yhteiskuntasopimusta

Vilkas keskustelu käytiin myös energiapolitiikasta. Rusi piti sidonnaisuutta ydinvoimaan ”idänkaupan lehtolapsena” ja jossain määrin virheratkaisuna. Kemell liputti uusiutuvan energian puolesta ja arvioi clean tec -teknologian voivan kasvaa menestyväksi klusteriksi.

Tutustu ehdokkaiden ajatuksiin tarkemmin heidän kotisivuiltaan:

Ann-Mari Kemell http://www.ann-marikemell.fi/

Alpo Rusi http://www.alporusi.fi/

 

***

Keskiviikkona 8.4. ovat Kahvila K:n vieraina kansanedustaja Antti Kaikkonen ja valtiotieteen maisteri Lauri Kontro, jotka avaavat Keskustan vaaliohjelman painopisteitä.

Seuraa vaalitelttojen aikatauluja ja ehdokkaiden vierailuja Keravalla tästä.

 

04.06.2019Keravan Keskusta tilinpäätöksestä: Työllisyys ei nouse itsestään
21.05.2019Keravan Keskusta tapasi Pekka Puskan ja piti yleiskokouksen
21.05.2019Mitä odotamme Euroopan unionilta?
19.05.2019Eurovaaliehdokkaiden puhetilaisuus Keravalla 21.5.
12.05.2019Mauri Pekkarinen vierailee Keravalla 17.5.
04.05.2019Keskustan eurovaaliehdokkaita Keravalla 7.5.
22.02.2019Uusmaalaiset ehdokkaat kiertävät aktivisesti kenttää
14.02.2019Valtuustoaloite: koirapuisto Saviolle
30.01.2019Matti Vanhanen: mikään ei estä meitä ilmastoviisaudesta
27.01.2019Erätauko: Keskustelu ilmastonmuutoksesta
06.01.2019Kiertotalouskiihdyttämön aloite etenee
11.12.2018Keskustan budjettipuheenvuoro: menojen lisäyksiin suhtauduttava maltillisesti
07.12.2018Sara Mattsson kampanjapäälliköksi
05.11.2018Syyskokous teki valintoja
04.11.2018Keravalaisesta Inna Kallioisesta Keskustaopiskelijoiden varapuheenjohtaja
25.10.2018Kotimainen ruoka tuo ministerin Keravalle
10.10.2018Aloite paremman poliittisen vuorovaikutuksen edistämiseksi
06.10.2018Inna Kallioinen ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin
24.09.2018Keskuskoulun tilanne askarruttaa Keravan Keskustaa
16.06.2018Inna Kallioinen kävi harjoittelussa EU:n parlamentissa
10.06.2018Keskustan kaupunkipolitiikasta keravalaisittain
13.04.2018Kerava saamassa edustajan Keskustan puoluevaltuustoon
20.03.2018Keravan Keskusta otti kantaa Uudenmaan maakuntavaalin ohjelmaan
17.03.2018Vuosikokous pidettiin vireän toiminnan ilmapiirissä
13.03.2018Aloite: Kerava mukaan kiertotalouskiihdyttämöön
08.03.2018Mitä muutoksia maakuntauudistus tuo arkeemme?
22.02.2018Passiivimalli vai aktiivimalli?
17.01.2018Keravan Keskusta tukee Matti Vanhasta
21.12.2017Hanna Toiviainen nimitetty Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon
12.12.2017Valtuustoaloite oppilaskuntien ja päättäjien vuorovaikutuksen lisäämiseksi
03.12.2017Keskusteluilta Keskustan periaateohjelman uudistuksesta
30.11.2017Keskusteluilta Keravalla: Miten toimia muistisairaan tukena?
23.11.2017Keskustan Uudenmaan piirin syyskokouksen kannanotto ja henkilövalinnat vuodelle 2018
19.11.2017Keravan Keskustan johdossa jatkaa Raija Kallioinen
18.11.2017Keski-Uusimaa sai vahvan edustuksen Keskustan Uudenmaan piirihallituksessa
14.11.2017Pekka Perttula luennoi tasavallan, kansanvallan ja keskusta-aatteen synnystä
13.11.2017Inna Kallioinen Keskustan opiskelijaliiton hallitukseen
01.11.2017Inna Kallioinen tavoittelee paikkaa opiskelijajärjestön liittohallituksesta
26.10.2017Keravan Keskusta sai paikkoja Keudan hallinnosta
26.10.2017Kuinka kerätä voimia kaamosaikaan
23.10.2017Jaksamisen keinoja kaamosaikaan
04.09.2017Maanantait muuttuvat tiistaiksi valtuuston kokousaikatauluissa
30.08.2017Keskusta uudistaa periaateohjelmansa
30.08.2017Seniorityöpaja Keravalla 8.9.
13.06.2017Uudet valtuutetut aloittivat
04.06.2017Pohdiskelua paikkajaosta: toteutuuko äänestäjien vai puolueiden tahto?
17.05.2017Pekka Pekkala Keskustan johtokuntaan Keravalla
17.05.2017Vaito Niinisaloa esitetään tarkastuslautakunnan johtoon
06.05.2017Inna Kallioinen Keskustan valtuustoryhmän johtoon Keravalla
17.04.2017Tuore kunnanvaltuutettu: Keskusta ei saa mennä liikaa porvarilinjalle
12.04.2017Keskustalle kolme paikkaa Keravalla uuteen valtuustoon
01.04.2017Keskustan ehdokkaat esittäytyvät
14.03.2017Luukutussuunnitelma syntyi käden käänteessä
02.03.2017Tuulia Laitalainen Keskustan yllätysehdokkaaksi
01.03.2017Tavoite ylittyi: 18 ehdokasta
21.02.2017Vaaliohjelma: Kerava on mahdollisuus
15.02.2017Keravan Keskusta nimesi kuntavaaliehdokkaita
02.02.2017Tule aamukahville kansanedustajien kanssa
09.12.2016Matti Vanhanen: Hyvä ulkopolitiikka perustuu sääntöjen noudattamiseen
24.11.2016Matti Vanhasen Ulkopolitiikkaa yhdessä -lta Keravalla
24.11.2016Tulevaisuuden kunta rakentuu tämän päivän teoille
17.11.2016Kerava on mahdollisuus! - Kuntaliiton asiantuntija avaa näkymiä kaupunkimme tulevaisuuteen
01.11.2016Kallioinen jatkaa Keskusta-yhdistyksen johdossa
13.10.2016Kirsi Rontu lupasi avoimuutta Keravan johtamiseen
01.10.2016Kaupunginjohtaja Kirsi Rontu vierailee Kahvila K:ssa 12.10.
09.09.2016Keskusta täyttää 110 vuotta
07.09.2016Keskustan piirihallitus kokoontuu Keravalla
30.06.2016Jyrki Virtanen varapuheenjohtajaksi
22.05.2016Kyösti Haukipuro - Kolmen kaupungin valtuutettu (K-U 22.5.2016)
24.04.2016Keskustan Vihreä Vappu Keravalla
07.04.2016Nuoret ja tulevaisuuden tuulet puhuttivat Keravalla
19.03.2016Hilkka Kemppi Keravalle - Nuoret ja tulevaisuuden tuulet
19.02.2016Tervetuloa vuosikokoukseen 8.3.2016
06.02.2016Ikäihmiset menossa mukana nyt ja tulevaisuudessa 
04.02.2016Keravan turvallisuus on katu-uskottavaa
31.01.2016Piirihallituksen toimintavuodelle viisi tavoitetta
08.01.2016Turvallisesti Keravalla
30.11.2015Turvallisuus virtuaalitupaillan aiheena 3.12.
19.11.2015Husu Keravalla: Maahanmuuttajat ovat mahdollisuus, eivät riesa
12.11.2015Keskustellaan maahanmuutosta
07.11.2015Eeva Karvinen valittiin piirihallitukseen
04.11.2015Eeva Karvinen ehdolla Keskustan Uudenmaan piirin hallitukseen
25.10.2015Keskusta kutsuu syyskokoukseen
13.10.2015Tupaillassa puretaan byrokratiaa
08.10.2015Keskustan kannatus pysynyt kärjessä
17.09.2015Sipilä vetoaa työmarkkinaosapuoliin: on vielä aikaa
12.08.2015Keskusta mukana Keravan Sirkusmarkkinoilla
26.06.2015Nettisivujemme ilme kirkastui
20.04.2015Keskusta on Keravalla suurin nousija
17.04.2015Suomi kuntoon -superviikonloppu
13.04.2015Keskusta veti vaalitorin väkeä täyteen
09.04.2015Kaikkonen ja Kontro: Työllisyys ja vienti Suomen kohtalonkysymyksiä
08.04.2015Ennakkoäänestys alkoi
05.04.2015Kaikkonen ja Kontro Kahvila K:ssa
02.04.2015Talouden kysymykset Rusin ja Kemellin puntarissa
30.03.2015Talous ja turvallisuus Kahvila K:ssa
30.03.2015Bernerin ja Kaikkosen yhteinen kampanjapäivä
23.03.2015Keskustanaisten kiertue Keravalla
20.03.2015Keskustan vaalijuliste kutsuu yhteiseen työhön
15.03.2015Puheenjohtaja Juha Sipilä Keravalle

Näytä lisää »